Mariia Jernmark kauppiaaksi Lauttasaaren K-Market Oliiviin

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 24.2.2026 Helsingissä Lauttasaaren K‑Market Oliivi saa uuden kauppiaan huhtikuussa 8.4., kun pitkän kaupan alan uran tehnyt Mariia Jernmark siirtyy ohjaksiin. Jernmark tuo mukanaan 19 vuoden kokemuksen ja lämpimän otteen asiakastyöhön.

"Tuntuu todella hienolta ja upealta mahdollisuudelta. Odotan, että pääsen tutustumaan asiakkaisiin ja alueeseen paremmin. Toivonkin, että asiakkaat tulevat tervehtimään ja kertomaan toiveistaan kaupan kehittämisen suhteen", Mariia kertoo.

Hän haluaa myös lähettää kiitoksensa väistyville kauppiaille. "Haluaisin kiittää nykyisiä kauppiaita Suvia ja Villeä hyvin hoidetusta kaupasta, josta on kiva jatkaa kaupan pyörittämistä ja kehittämistä."

Lämminhenkinen kyläkauppa, jossa asiakaspalvelu on etusijalla

Uuden kauppiaan tavoitteena on kehittää K‑Market Oliivista entistä vahvempi lähiyhteisön kauppa, jossa nopea asiointi yhdistyy aitoihin asiakaskohtaamisiin. Hän painottaa, että asiakaspalvelun laatu on kaiken toiminnan perusta.

"Minulle kauppiaana tärkeää on timanttinen asiakaspalvelu. Olemme siinä onnistuneet nykyisessä kaupassa ja jatkamme tätä samaa myös Oliivissa." Valikoimaa pidetään kunnossa alueen tarpeita kuunnellen, ja asiakkaiden toiveita toteutetaan mahdollisuuksien mukaan.

Hevi ja leipä – rakkaimmat osastot kehityksen kärjessä

"Suurin osa urasta on mennyt hevi- ja leipäosastoja hoitaessa ja ovat itselle ne rakkaimmat."

Oliivissa jatketaan nykyisten pienleipomoiden kanssa tehtävää yhteistyötä ja mahdollisesti etsitään mukaan uusia toimijoita. Paistopisteeseen panostetaan, ja tarjolla on päivittäin tuoretta makeaa ja suolaista. Heviosaston juttuna on houkuttelevuus ja tuoreus, ja henkilöstöä tullaan kouluttamaan tuomaan tekemiseen uutta osaamista ja intoa.

Supervoimana rakkaus lajiin

"Supervoimani kauppiaana on rakkaudesta lajiin tekeminen, jonka uskon myös heijastuvan henkilökunnan tekemiseen. Näillä voimilla rakennamme yhdessä henkilökunnan kanssa alueen parhaan palvelevan kyläkaupan." Mariia lupaa myös asiakkailleen tutustumiskahvit ja ajankohdasta tiedotetaan lähempänä.

19 vuotta kaupan alalla

Jernmark aloitti uransa 19 vuotta sitten, ja takana on neljä vuotta K‑Market Kaakkolan kauppiaana. "Haluan kiittää Kaakkolan asiakkaita mukavista yhteisistä vuosista. Juodaan tässä vielä läksiäiskahvit huhtikuun puolella."

Vapaa-aika kuluu pojan harrastusten, koiran ja liikunnan parissa

Työn vastapainona Jernmark viettää aikaa poikansa harrastusten mukana, ulkoilee koiran kanssa ja käy kuntosalilla. Perheen ja ystävien kanssa vietetty aika on hänelle tärkeää.


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös