K-Market Suorama uudistuu – kauppa sulkeutuu remontin ajaksi

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 24.9.2026 K-Market Suorama Kangasalla sulkeutuu laajan uudistuksen vuoksi lauantaina 3.10. Kuusi viikkoa kestävän remontin jälkeen asiakkaat pääsevät tutustumaan uudistuneeseen kauppaan torstaina 19. marraskuuta järjestettävissä avajaisissa. K-kauppiaana toimii Milja Ojala.

K-Market Suoramassa käynnistyy mittava remontti, jonka aikana kauppa uudistetaan kauttaaltaan. Remontin yhteydessä uusitaan muun muassa kylmälaitteet, valaistus ja pullonpalautuskone sekä tehdään muutoksia myymälän kalustukseen ja asiointireitteihin. Lisäksi henkilökunnan tiloja kunnostetaan ja postipalveluille järjestetään lisää tilaa.

Kauppias Milja Ojala odottaa uudistusta innolla.

– Haluamme tarjota asiakkaillemme entistä viihtyisämmän, toimivamman ja nykyaikaisemman lähikaupan. Uudistuksen myötä asiointi helpottuu ja esimerkiksi nopeille ostoksille tulee aiempaa sujuvampi reitti kassalle. Odotamme innolla myös mahdollisuutta laajentaa kaupan oman valmistuskeittiön tuotteiden valikoimaa, kertoo Milja Ojala.

Posti palvelee remontin aikanakin

Kaupan yhteydessä toimiva posti palvelee arkisin normaalisti klo 9–17 myös remontin aikana.

-Toivotan asiakkaat tervetulleiksi asioimaan K-Market Mäntyveräjässä ja K-Market Huutijärvessä, kun Suorama on suljettuna, kauppias-Milja toivottaa.

Remontin etenemistä voi seurata K-Market Suoraman sosiaalisen median kanavissa remontin aikana: Facebookissa K-Market Suorama ja Instagramissa @kmarketsuorama.


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös