K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 20.2.2026 Ville Hiltunen ja Janita Jaurakkajärvi aloittavat aprillipäivänä 1.4. Oulussa K-Supermarket Ritaharjun kauppiaina.

”Mukava palata takaisin Posiolle!”, Jeremias sanoo. ”Vanhempani toimivat Muikussa kauppiaana 17 vuotta sitten ja nykyiset kauppiaat Tero sekä Virpi Micklin jatkoivat siellä sitten kauppiaina. Minä palaan takaisin tänne, missä kaupan alan työt ovat aikoinaan nuoruudessa aloitettu.”
”Olen työskennellyt vanhempieni kaupoissa ihan 8-vuotiaasta saakka. Posiolla aloitin kaupan työt yläasteaikana ja työskentelin samaan aikaan Posiolla sekä Kuusamon K-Marketissa, kun opiskelin Kuusamossa merkonomiksi. Armeijan jälkeen työskentelin K-ruokakaupoissa Rovaniemellä ja olen nyt toiminut kauppiaana reilut seitsemän vuotta Ivalon K-Market Petsamontiellä.”
”Isot saappaat on minulla täytettävänä, kun isäni ja äitini ensin ja Micklinit sittemmin ovat tehneet Muikussa mahtavaa työtä yhdessä henkilökunnan kanssa”, Jeremias toteaa.
Jeremias lupaa, että jahka hän aloittaa Posiolla, niin sitten juodaan asiakkaiden kanssa tutustumiskahvit.
Vapaa-aika kuluu hänellä aktiivisesti. Jeremias mökkeilee, lenkkeilee koiran kanssa ja metsästää sekä osallistuu reserviläistoimintaan.
KYLLÄ
EI