Vuosi ravitsemussuosituksista: suomalaiset ostavat aiempaa enemmän hedelmiä ja vihanneksia
Vuosi ravitsemussuosituksista: suomalaiset ostavat aiempaa enemmän hedelmiä ja vihanneksia
01.10.2025
Kuluvan vuoden aikana hedelmien ja vihannesten myynti on K-ruokakaupoissa kasvanut, ja erityisesti alkuvuonna ja kesällä suomalaisten kulutuskäyttäytymisessä näkyi muutos. Suomalaiset ovat myös löytäneet napostelukasvikset, ja K-ryhmä uskoo, että kyseinen trendi vahvistuu jatkossakin.
Hedelmien ja vihannesten myynti on ollut kasvussa vuoden 2025 aikana, selviää K-ruokakauppojen osto- ja myyntidatasta. Viime vuodenvaihteessa nähtiin selvä piikki hedelmien ja vihannesten myynnissä. Niiden myynti kasvoi joulukuun 2024 ja tammikuun 2025 aikana peräti 8 % verrattuna vastaavaan ajanjaksoon vuotta aiemmin. Kysyntä lisääntyi eritoten marjoissa, eksoottisissa hedelmissä, meloneissa ja tomaateissa, mutta myös kurkut, juurekset ja yrtit kiinnostivat kuluttajia aiempaa enemmän.
Kesällä hedelmien ja vihannesten myynti nousi jälleen tavallista korkeammalle: suomalaiset ostivat heinäkuussa noin 7 % enemmän heviä, kun verrataan vastaavaan ajankohtaan edeltävänä vuonna.
”Helteellä suomalaisille maistuvat lähtökohtaisesti kevyemmät herkut, joten kasviksia hyödynnetään runsaasti, ja etenkin melonien ja marjojen kysyntä oli kesällä kovaa. Lämpimien säiden ansiosta kotimainen marjasesonki onnistui hyvin, mikä osaltaan vauhditti marjojen suosiota”, kertoo Keskon hedelmistä ja marjoista vastaava osto- ja myyntipäällikkö Nanette Karttunen.
Myös avokadon kulutuksessa on tämän vuoden aikana ollut aivan selkeää nousua. Lisäksi helposti nautittavien, valmiiden napostelutuotteiden – kuten naposteluporkkanoiden, pienten snack-paprikoiden, miniluumutomaattien sekä valmiiksi pilkottujen ananasten ja muiden hedelmien – kysyntä on lisääntynyt. Tämä trendi todennäköisesti vain vahvistuu tulevaisuudessa, sanoo Karttunen.
Marraskuussa tulee kuluneeksi vuosi uusien kansallisten ravitsemussuositusten julkaisusta. Suosituksissa kehotetaan lisäämään kasvisten, hedelmien ja marjojen määrää ruokavaliossa – päivittäiseksi saantisuositukseksi on asetettu 500–800 grammaa. Voivatko uudet suositukset vaikuttaa kulutuksen kasvuun?
”Uskomme, että niillä on ollut positiivinen vaikutus kasvisten kulutukseen”, sanoo Karttunen.
Hevi-haasteella kohti päivittäistä suositusta
Vaikka myynti on ollut kasvussa, jää kasvisten, marjojen ja hedelmien käyttö suomalaisilla yhä kauas ravitsemussuosituksista – vain noin joka viides aikuinen saavuttaa vähintään 500 gramman päivittäisen saannin. K-ryhmä haluaa olla mukana muuttamassa tätä.
Yksi konkreettinen keino, jolla innostamme suomalaisia hevin pariin, on lokakuussa käynnistyvä Hevi-haaste. K-ryhmän Hevi-haaste kannustaa asiakkaita ostamaan entistä enemmän hedelmiä, marjoja, juureksia ja vihanneksia. K-Ruoka-sovelluksessa haasteeseen osallistuvat saavat viikoittain 3–4 vaihtuvaa OmaPlussa-tarjousta hedelmistä ja vihanneksista niin tuoreena, pakastettuna kuin säilykkeenä.
Hevi-haasteella K-ryhmä tukee samalla Kauppapuutarhaliiton ”Kasvista ei jätetä”-hanketta.