Perinteinen joulu piti ravintoloissa pintansa ja possu taipui moneen

Ravintoloiden joulun juhlamenuissa perinteet elivät tänä jouluna vahvoina: kinkku on edelleen ravintoloiden loppuvuoden juhlasesongin suosituin raaka-aine. Myös loppuvuoden lounailla possulla oli suosiota, kun erityisesti kypsät lihat ja paneroidut tuotteet olivat kysyttyjä.

”Possu näkyy hyvin suomalaisten ravintoloiden loppuvuoden tarjonnassa. Ravintoloille possu onkin erittäin monikäyttöinen proteiini. Se sopii sekä juhla- että fine dining -käyttöön – esimerkiksi iberico-porsas on arvostettu raaka-aine huippuravintoloissa, mutta samalla possu toimii monen muun suositun liharuoan pohjana”, kertoo ravintolatukkuri Kespron osto- ja myyntipäällikkö Laura Kivi.

Possun kasvaneen suosion taustalla ovat vaikuttaneet vakaa saatavuus ja tätä kautta myös ennakoitava hintakehitys. Kesäsesongissa joissakin ruhonosissa saattoi ilmetä ylikysyntää, mutta kinkussa saatavuutta on joulun juhlakaudella ollut riittävästi.

”Talouden suhdanteet saattavat näkyä ravintola-asiakkaiden mieltymyksissä yhä selvemmin ja lautaselle halutaan tuttua, turvallista ja täyttävää”, kertoo Kivi.

Kinkun rinnalla merileväkaviaaria

Kespron myyntidatan ja verkossa julkaistujen joulumenujen perusteella* ravintolat uudistivat joulupöytiään tänä vuonna tuomalla laatikoiden ja kinkun rinnalle myös kansainvälisiä makuja, kasvipohjaisia vaihtoehtoja ja alueellisia erikoisuuksia.

Kespron myyntidatan mukaan ravintoloiden joulumenuissa näkyi esimerkiksi voimakas kiinnostus premium‑raaka-aineisiin. Tämä kuvastaa suomalaisten halua kokea uutta myös perinteisten juhlapyhien tarjoilussa.

Esimerkkituotteita Kespro Erikoistukun myynninkehityksen korostumista joulun juhlakaudella:**

Vuohenjuustokuutio 32 %
Karitsa 33 %
Musta merileväkaviaari 51 %
Punainen merileväkaviaari 57 %
Kuusenkerkkä-cheddar 88 %
Kotimainen karpalo 113 %
Kampasimpukka 201 %
Suppilovahvero 270 %
Premium-juustot, yli 200 %
Kotimainen kirjolohi ja siika, yli 200 %
Premium-sushiriisi, yli 300 %

"Ravintolat erottautuivat joulumenuillaan tuomalla lautasille oman sekoituksen paikallisuutta, kansainvälisyyttä ja metsän makuja. Possu istuikin luontevasti osaksi tätä trendiä tarjoten monikäyttöisenä raaka-aineena sekä perinteisiä että uudistushaluisia vaihtoehtoja yhtä aikaa”, summaa Kivi.

*Tietoja kerättiin tekoälyavusteisesti ravintoloiden verkossa julkaistuista joulumenuista viikolla 45. Tarkempi analysointi tehtiin 54 ravintolan joulumenusta, joissa esiintyi Kespron myyntidatasta esiin nousseita erikoistuotteita.

**Erikoistuotteiden myyntiä verrattiin marras-joulukuun osalta muuhun vuoteen viimeisen kolmen vuoden (2022–2024) ajalta. Ilmoitettu prosenttiluku on em. ajanjakson myynninkehityksen keskiarvo.


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös