
MIELI ry:n vuosittaisella Mielinauha-kampanjalla kerätään varoja mielenterveystyölle ja kriisiauttamiselle Suomessa. K-ryhmä yhdessä asiakkaidensa keräsi 77 274 euron lahjoitussumman.
Muovikassien hinta nousi 13. toukokuuta K-Citymarketeissa, K-Supermarketeissa ja K-Marketeissa. Hinnankorotuksen tavoitteena oli ohjata asiakkaita vähentämään muovikassien kulutusta, joka Suomessa on edelleen EU:n tavoitetasoa korkeammalla. Kesän aikana muovikassi löytyi vain joka viidenneltä asiointikerralta, kun ennen korotusta noin joka neljäs kuitti sisälsi muovikassin.
”Jo 80 prosenttia asiointikerroista K-ruokakaupoissa tehdään ilman muovikassiostosta. Olemme tyytyväisiä siihen, että hinnan nosto on kannustanut asiakkaitamme vähentämään muovikassien kulutusta. Vaikka paperikassien ja kestokassien myyntimäärät ovat kasvaneet, on oma kassi ollut selvästi useammin ostoksilla mukana’’, K-ryhmän päivittäistavarakaupan vastuullisuusjohtaja Timo Jäske iloitsee.
K-ryhmän myyntidatan mukaan muovikasseja ostavat eniten lapsiperheet. Sen sijaan eläkeläiset ostavat suhteessa vähiten muovikasseja verrattuna muihin asiakasryhmiin.
K-ryhmä on jo vuosia tehnyt työtä muovikassien kulutuksen vähentämiseksi osana kansallista muovikassisopimusta. Hinnanmuutoksen lisäksi kassa-alueilla on pyritty järjestämään kassivaihtoehdot siten, että muovikassit eivät ole asiakkaalle ensimmäinen vaihtoehto. Lisäksi tilan salliessa asiakkaille on tuotu tarjolle ohuempia ja edullisempia rullassa myytäviä jätekasseja, jotka soveltuvat paremmin roskapusseiksi. K-ruokakauppojen asiakkaat voivat seurata muovikassien kulutustaan K-Ruoka-sovelluksen muovikassilaskurissa.