Kesko yhdistää kanta-asiakkuuden ja omistajuuden Suomessa ainutlaatuisella tavalla

K-Plussa on Suomen laajin kanta-asiakasohjelma ja sen piiriin kuuluu noin 3,3 miljoonaa suomalaista. Nyt Kesko yhdistää kanta-asiakkuuden ja osakeomistajuuden tavalla, jota Suomessa ei ole aiemmin nähty. Uuden Omistajan K-Plussan myötä yhtiö tarjoaa jatkossa Keskon osakkeita omistaville Plussa-asiakkaille vaihtoehtoisen tavan päästä K-ryhmän parhaille asiakkaille myönnettävien etujen piiriin.

”Keskon kotimaisten osakkeenomistajien määrä on viime vuosina kasvanut huimaa vauhtia: vuonna 2022 määrä nousi 27 %:lla ja helmikuun 2023 lopussa kotimaisia omistajia oli jo ennätykselliset 87 113. Keskosta on tullut aito kansanosake ja uskomme, että monet omistajista haluavat suosia K:ta myös ostoksilla ollessaan. Haluamme Omistajan K-Plussan avulla tehdä omistuksen näkyvämmäksi ihmisten arjessa ja kannustaa osakkeenomistajiamme keskittämään ostoksiaan K-ryhmän kauppoihin tarjoamalla heille hyviä henkilökohtaisia etuja”, toteaa Keskon sijoittajasuhdejohtaja Hanna Jaakkola.

Uuteen Omistajan K-Plussaan voivat liittyä sellaiset Plussa-asiakkaat, joiden henkilökohtaiset Plussa-kortille kirjatut ostot K-ryhmän kaupoista ovat edeltävän vuoden ajalta vähintään 3 000 euroa, ja jotka omistavat lisäksi vähintään 100 kappaletta Keskon osakkeita. Omistajan K-Plussaan liittynyt henkilö ja tämän kotitalous saavat käyttöönsä K-ryhmän Parhaan Asiakkaan edut, joihin kuuluu muun muassa räätälöityjä henkilökohtaisia etuja K-ruokakaupoissa. Ilman osakeomistusta samat edut saa käyttöönsä, jos asiakastalouden ostot K-ryhmän kaupoista ylittävät vuoden aikana 6 000 euroa.

Lisätietoa Omistajan K-Plussasta saa osoitteesta www.plussa.fi/omistaja

Lisätietoja:
Sijoittajasuhdejohtaja Hanna Jaakkola, puh. +358 1053 23540, hanna.jaakkola@kesko.fi
Analytiikasta ja asiakastiedosta vastaava johtaja Minna Vakkilainen, puh. +358 1053 37080, minna.vakkilainen@kesko.fi
K-ryhmän viestintä, puh. +358 1053 50200, viestinta@kesko.fi  


Kesko Oyj


JAKELU
Keskeiset tiedotusvälineet

www.kesko.fi 

 


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös