
K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 7.5.2025 Kesko rakennuttaa uuden K-Marketin Muonioon osoitteeseen Yrjö Kokontie 6. Rakennustyöt ovat jo edenneet siihen vaiheeseen, että rakennuksen runko on pystyssä. Pääurakoitsijana toimii Laplan Oy Rovaniemeltä.
Päivittäistavarakaupan myynti oli 196,9 miljoonaa euroa. Rakentamisen ja talotekniikan kaupan myynti kävi 75,6 miljoonalla eurolla ja se kasvoi 2,3 %. Autokaupan myynnin arvo oli 31,1 miljoonaa euroa.
”Maailma on suistunut kriisistä toiseen ja se näkyy myös kaupan alalla. Olemme halunneet auttaa kasvavien elinkustannusten kanssa kamppailevia asiakkaitamme lisäämällä tarjouksia ja tarjoamalla erihintaisia vaihtoehtoja heidän ostoskoreihinsa. Tämä näkyy hyvänä menestyksenä monissa hintakorivertailuissa”, sanoo Keskon Etelä-Suomen aluejohtaja Mika Sivula.
”Rakentamisen ja talotekniikan myynnin kehityksessä näkyy, että energiakriisin keskellä olemme voineet tarjota asiakkaillemme aiempaa taloudellisempia ja vihreämpiä ratkaisuja heidän energiatarpeisiinsa”, Sivula jatkaa.
Kanta-Hämeessä runsaasti kesätyöpaikkoja tarjolla
Kanta-Hämeen maakunnassa K-ryhmä tarjosi viime vuonna noin 140 kesätyöpaikkaa, joka on arvio myös tälle vuodelle. Trendi vuodesta 2021 on nouseva, sillä kesätyöpaikkamäärä on lisääntynyt noin neljälläkymmenellä. Ensimmäiset kausityöntekijät aloittavat jo maalis-toukokuussa.
K-ryhmä on Suomen suurimpia kesätyöntarjoajia sekä valtakunnallisesti että alueellisesti. Yhteensä K-ryhmä tarjoaa tulevana kesänä noin 6000 kesätyöpaikkaa.