Teemun ura
Miten olet kouluttautunut?
Valmistuin tradenomiksi Haaga-Heliasta Pasilasta joskus 2010-luvun alussa.
Missä olet ollut kesätöissä & TET:ssä? Kuinka vanhana aloitit?
Olin aina kesätöissä isäni kaupassa, ja myös TET:ssä. Ensimmäinen kesätyöni oli 14-vuotiaana Ruoka-Anttila Tikkurilassa vuonna 1998. Siitä asti olen ollut kaupassa töissä.
Mikä on ollut parasta työurallasi?
Parasta on, kun on saanut tehdä töitä mukavissa kauppapaikoissa, hienon henkilökunnan kanssa. Ilman heitä tästä ei tulisi mitään! Toki tärkeää on myös, että on päässyt etenemään uralla. Sillä on ollut suuri vaikutus omaan motivaatioon. Parasta on myös vapaus toteuttaa niitä asioita, mistä itse tykkää. Itsellä se on markkinoinnin suunnittelu ja toteutus, sekä myymälän ja liiketoiminnan yleinen kehittäminen ja "innovoiminen".
Jos et olisi juuri K-kaupassa töissä, niin missä olisit?
Lapsena halusin aina olla "johtaja", joten ehkä olisin kuitenkin jossain esimiestyössä tai yrittäjänä, jos en tekisi niitä asioita kauppiaana. Yhdessä vaiheessa halusin opetella myös koodaamista, sillä pidän matematiikasta.
Kaupan arki & kauppiaan ammatti
Mikä on kauppanne suosituin tuote? Myydyin tuote?
Myydyin tuote on joko irtokarkit tai sushi, se vähän vaihtelee viikoittain. Isoissa kampanjoissa tietyt tarjoustuotteet menevät tietenkin kärkeen, kuten joku kahvitarjous, tai vaikka jäätelö.
Kasvaako joidenkin tuotteiden myynti kohti loppuvuotta?
Tuotteiden myynti on lopulta aika vakio, mutta toki kampanjat ja sesongit vaikuttavat todella paljon. Loppuvuoteen osuu tietenkin joulu ja uusivuosi, joten niihin liittyvät tuotteet myyvät hyvin.
Kuinka paljon kauppias saa palkkaa?
Kauppiaalla on oma yritys (usein osakeyhtiö, mutta voi olla myös henkilöyritys kuten toiminimi tai avoin yhtiö), ja kauppias saa itse päättää kuinka paljon maksaa palkkaa itselleen. Sen kannattaa tietenkin olla linjassa yrityksen liikevaihtoon (ja maksukykyyn), eli pienemmän kaupan kauppias ei ehkä voi maksaa yhtä paljon kuukausipalkkaa itselleen kuin isomman. Tämä vaihtelee todella paljon kauppapaikoittain, mutta kyllä parastuloisimmat kauppiaat tienaavat ihan miljoonaluokassa vuosittain. Itsellä siihen on aika paljon vielä matkaa!
Onko yrittäjyys vaikeaa?
Yrittäjänä kaikki asiat pyörivät päässä niin vapaa-ajalla, kuin lomillakin, ja niistä voi olla vaikea irtautua. Se ei itsestä tunnu mitenkään pahalta, mutta voi yllättää monet, kun he aloittavat yrittäjänä. Pitää tietenkin tietää tarkkaan mitä tekee, sekä ymmärtää talouteen ja henkilöstöön liittyviä asioita, mutta ne voi aina oppia.
Onko tylsiä päiviä kauppiaana? Onko yrittäjän työssä joskus ongelmia? Kaupassa töissä olemisen huono puolet?
Yrittäjän työ on monesti ongelmienratkaisua, isojen tai pienten. Tylsiä päiviä tulee vastaan, mutta niistä kannattaa silloin nauttia, ja ottaa vaikka vähän vapaata. Tai käyttää hyödyksi, ja toteuttaa jokin roikkumaan jäänyt projekti.
Kaikissa työpaikoissa on tietysti huonoja puolia, mutta kaupassa se ehkä liittyy fyysiseen työhön, koska jos et pidä itsestäsi huolta ja tee työtä viisaasti, niin voit ylirasittua fyysisesti. Kauppiaan työssä huonointa on se, jos ei muista aina hellittää ja pitää itsestään myös henkisesti huolta. Pidä siis itsestäsi huolta!
Onko kauppiaan työpäivä samanlainen joka päivä?
Isommassa kaupassa, kuten K-Citymarketissa, kauppiaan työ voi olla esimerkiksi johtamista, markkinoinnin suunnittelua, tapaamisia yhteistyökumppaneiden kanssa, tai yleistä kaupan toiminnan kehittämistä isommassa kuvassa.
Onko (K-)kauppa hyvä työpaikka?
Kyllä! Olen itse tehnyt kaikkia kaupan työtehtäviä, ja tosiaan aloittanut 14-vuotiaana. Tuntuu, että vieläkin oppii jatkuvasti, ja täytyy myöntää itselleen, ettei koskaan voi olla "valmis". K-ryhmä tarjoaa paljon mahdollisuuksia edetä uralla, ja ensimmäinen työpaikka K-kaupassa (ruoka/rauta/urheilu) on todella tärkeässä roolissa kokemuksen hankkimisen kannalta. Jokainen vaihe omalla työuralla on tärkeä!
Onko kauppiaalla paljon duunia?
Kauppiaana saa tehdä töitä niin paljon kuin hyvältä tuntuu! Kauppiaaksi on paljon halukkaita, ja Keskolla onkin reservissä jatkuvasti porukkaa. Tarkempia tietoja saa ottamalla kauppiasvalmennukseen yhteyttä: https://www.kesko.fi/tyopaikat/k-kauppiaaksi/
Sosiaalinen media kauppiaan työssä
Miten päädyit Tiktokiin? Miksi käytät Tiktokia?
Tutustuin sovellukseen 2019 lopulla, ja uskaltauduin postaamaan tammikuussa 2020, kun vastaan tuli muitakin videoita kuin sketsejä ja tanssivideoita. Ajattelin, että ehkä ihmisiä kiinnostaa myös kaupan arkiset asiat.
Se on erinomainen kanava olla vuorovaikutuksessa ihmisten, varsinkin nuorten, kanssa. Siellä pääsee vastailemaan hyviin kysymyksiin ja avaamaan asioita näin kauppiaan ja kaupan alan näkökulmasta. Tavoitteena on myös houkutella ihmisiä töihin kaupan alalle.
Saako Tiktokista asiakkaita?
Pyrin somessa siihen, että ihminen muistaisi minun kauppani, kun hän miettii mihin menee ostoksille. Sellaiset "mainokset", joissa esim. kerrotaan alennuksista, toimivat hyvin, erityisesti irtokarkit ja herkut. Näillä voidaan houkutella jopa satoja asiakkaita päivässä lisää.
Mistä saat ideoita somevideoiden tekoon?
Minulla on varmaan sadan idean lista, josta teen videoita, mikäli ei muuten tule inspiraatiota. Vastailen kysymyksiin aika ahkerasti, joten ideoita tulee paljon myös sitä kautta. Videoita tehdään aika improvisoiden.
Kiitos kaikista kysymyksistä!