Kesko kiritti yli 360 merkittävää tavarantoimittajaansa päästövähennyksiin – työstä kansainvälistä tunnustusta

Kesko edellyttää suurimpien tavarantoimittajiensa asettavan tieteeseen perustuvat päästövähennystavoitteet vuoteen 2026 mennessä. Globaali CDP-ympäristöjärjestö antoi Keskolle Supplier Engagement Leader -tunnustuksen toimitusketjun esimerkillisestä sitouttamisesta ilmastotekoihin.

Valtaosa kaupan alan päästöistä syntyy tuotteiden alkutuotannosta, valmistuksesta, pakkauksista, kuljetuksista ja tuotteiden käytöstä. Siksi Kesko näkee päästövähennysten ulottamisen koko toimitusketjuun välttämättömäksi.

Keskon tavoitteena on, että 67 prosentilla suurimmista tavaran- ja palveluntoimittajista on tieteeseen perustuvat päästövähennystavoitteet vuoden 2026 loppuun mennessä. Tavoitteeseen pyritään haastamalla tavarantoimittajia tekemään päästövähennyksiä ja raportoimaan niistä CDP-ympäristöjärjestön ilmastonmuutoskyselyn kautta.

”Keskitymme suurimpiin tavarantoimittajiimme, jolloin päästövähennysvaikutus on merkittävin. Tuloksia alkaa näkyä: ensimmäisenä vuonna haastoimme mukaan yli 180 tavarantoimittajaamme ja viime vuonna jo yli 360”, sanoo Keskon vastuullisuus- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Riikka Joukio.

CDP arvioi vuosittain, kuinka hyvin yritykset sitouttavat tavarantoimittajiaan tekoihin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Arvioiduista yrityksistä 8 prosentin parhaimmisto saa Supplier Engagement Leader -tunnustuksen. Kesko on saanut Supplier Engagement Leader -tunnustuksen kolme kertaa vuodesta 2021 lähtien.

Keskolla on kunnianhimoiset päästötavoitteet omalle toiminnalleen ja toimitusketjulleen

Kesko oli vuonna 2017 ensimmäinen suomalainen yritys, joka asetti tieteeseen perustuvat Science Based Targets (SBT) -aloitteen hyväksymät kahden asteen mukaiset päästötavoitteet omalle toiminnalleen ja arvoketjulleen. Vuonna 2021 SBT-aloite hyväksyi Keskon tiukemmat tieteeseen perustuvat päästötavoitteet, joilla sitoudutaan rajoittamaan ilmaston lämpeneminen 1,5 asteeseen. Kesko sitoutuu vähentämään päästöjä sekä omassa toiminnassaan että arvoketjussaan (Scope 1, 2 ja 3).

Lisätietoja:
Vastuullisuus- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Riikka Joukio, Kesko, puh. +358 1053 23712, riikka.joukio@kesko.fi
Sijoittajasuhdejohtaja Hanna Jaakkola, Kesko, puh. +358 1053 23540, hanna.jaakkola@kesko.fi
K-ryhmän viestintä, puh. +358 10 53 50200, viestinta@kesko.fi

https://www.cdp.net/en

Kesko ja K-kauppiaat muodostavat K-ryhmän, jonka vähittäismyynti on lähes 16 mrd. euroa. K-ryhmä on Pohjois-Euroopan suurimpia vähittäiskaupan toimijoita ja se työllistää noin 45 000 henkeä. Kesko toimii päivittäistavarakaupassa, rakentamisen ja talotekniikan kaupassa sekä autokaupassa. Sen toimialat ja ketjut toimivat tiiviissä yhteistyössä kauppiasyrittäjien sekä muiden kumppaneiden kanssa. Keskon liikevaihto on noin 12 miljardia euroa ja henkilökuntaa on noin 18 000 henkeä. Keskon ketjutoimintaan kuuluu noin 1 800 kauppaa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Puolassa. Kesko on pörssiyhtiö ja sen osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. Yhtiön kotipaikka ja päätoimitilat sijaitsevat Helsingissä.  www.kesko.fi

Takaisin ylös