Kesko on ostanut Dahlin Ruotsin ja Brødrene Dahlin Norjan sekä Tanskan yhtiöt

Kesko on tänään ostanut Saint-Gobainilta tekniseen kauppaan keskittyvän Dahlin Ruotsin ja Brødrene Dahlin Norjan sekä Tanskan yhtiöt (”Dahl”).

”Dahlin Ruotsin, Norjan ja Tanskan liiketoiminnot vahvistavat merkittävästi Keskon markkinaosuutta teknisessä kaupassa Pohjoismaissa. Teknisen kaupan markkina kasvaa trendinomaisesti - rakentamisen teknistyminen, korjausrakentamisen ja teknisen infrastruktuurin tasainen kasvu, kaupungistuminen, vihreä siirtymä sekä lisääntyvä sääntely kasvattavat teknisten ratkaisujen kysyntää”, sanoo Keskon pääjohtaja Jorma Rauhala ja jatkaa: ”Tekninen kauppa perustuu ammattitaitoisiin teknisiin myyjiin, moderneihin ja automatisoituihin keskusvarastoihin ja digitaalisiin järjestelmiin, jota laaja noutoverkosto tukee. Suuret volyymit ja vahva asema markkinassa mahdollistaa hyvän tuloksentekokyvyn. Dahl-yrityskaupan myötä alkaa Keskon kasvutarinan uusi luku. Tekninen kauppa, sekä Dahl että Onninen, tukee jatkossa Keskon myyntiä ja tulosta entistä vahvemmin. Myös rakentamisen markkina on elpymässä, mikä vahvistaa tuloskehitystä tulevaisuudessa.”

Kesko tiedotti 15.6.2026 ostavansa Dahlin Ruotsin, Norjan ja Tanskan liiketoiminnot Saint-Gobainilta. Ostettavien yritysten yhteenlaskettu, havainnollistava liikevaihto oli 2,1 miljardia euroa vuonna 2025. Dahlin liikevaihto Ruotsissa oli 0,9 miljardia euroa, Norjassa 0,6 miljardia euroa ja Tanskassa 0,5 miljardia euroa. Yritysoston velaton kauppahinta on 1,2 miljardia euroa ilman vuokravastuita. Kesko ilmoitti rahoittavansa kaupan aluksi kokonaisuudessaan siltarahoituksella ja jälleenrahoittavansa sen kaupan toteuduttua oman ja vieraan pääoman ehtoisella rahoituksella. Kesko tiedottaa erikseen suunnitellun osakeannin yksityiskohdista.

Teknisessä kaupassa markkinakehitys on ollut Pohjoismaissa vahvaa vuonna 2026. 

Ruotsin, Norjan ja Tanskan yhtiöt jatkavat omina liiketoimintayksiköinään: Ruotsissa Dahl-brändin sekä Norjassa ja Tanskassa Brødrene Dahl -brändin alla

Dahl Ruotsissa sekä Brødrene Dahl Norjassa ja Tanskassa jatkavat omina liiketoimintayksiköinään olemassa olevilla brändeillään ja raportoivat suoraan Keskon rakentamisen ja talotekniikan kaupan toimialajohtajalle. Kesko integroi ostetut liiketoiminnat kevyesti ja vain olennaisilta osin, esimerkkinä raportointi- ja tietojärjestelmät.

”Dahl ja Brødrene Dahl ovat jo nykyisellään hyvin johdettuja yhtiöitä, joilla on vahvat markkina-asemat Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Arvostamme suuresti yrityksissä tehtyä pitkäjänteistä työtä, ja tavoitteemme on varmistaa Dahlin menestystä myös jatkossa. Meille tärkeintä on varmistaa asiakassuhteiden jatkuvuus, toimitusvarmuus ja kilpailukykyinen valikoima siten, ettei omistajavaihdos vaikuta asiakkaisiin tai päivittäiseen liiketoimintaan. Dahl Ruotsissa sekä Brødrene Dahl Norjassa ja Tanskassa jatkavat toimintaansa omilla vahvoilla brändeillään ja palvelevat asiakkaitaan tutun henkilöstön voimin myös yrityskaupan toteuduttua,” sanoo rakentamisen ja talotekniikan kaupan toimialajohtaja Sami Kiiski.

Yrityskaupan vaikutukset Keskon teknisen kaupan markkina-asemaan

Yrityskauppa vahvistaa Keskon markkina-asemaa Pohjoismaissa. Alla on esitetty Keskon johdon arvio Dahl Ruotsin, ja Brødrene Dahl Norjan ja Tanskan sekä Onnisen markkina-asemasta teknisessä kaupassa maittain perustuen vuoden 2025 lukuihin. Dahl toimii pääsääntöisesti LVI-liiketoiminnassa, Onnisen liiketoiminta-alueet vaihtelevat maittain. Onninen toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Puolassa ja Baltian maissa.

Teknisen kaupan markkina jaetaan tyypillisesti kahteen pääsegmenttiin: LVI-tuotteisiin ja sähkötuotteisiin. LVI-tuotteet pitävät sisällään muun muassa lämmitykseen, veteen, viemäröintiin, ilmanvaihtoon ja jäähdytykseen liittyvät ratkaisut. Sähkötuotteet pitävät sisällään muun muassa sähköasennus-, energiantuotanto-, automaatio- ja sähköinfratuotteita ja -ratkaisuja.
LVI- ja sähkötuotteiden lisäksi työvaatteet, suojaimet, työkalut ja kiinnikkeet ovat kasvavia tuoteryhmiä.  

 

Markkina-asema
Suomi Markkinajohtaja sekä LVI- että sähkötuotteissa
Ruotsi #2 teknisessä kaupassa yhteensä Dahl ja Onninen, Dahl LVI-tuotteissa #1
Onninen toimii vain sähköinframarkkinassa
Norja Markkinajohtaja sekä LVI- että sähkötuotteissa, #1 Brødrene Dahl LVI-tuotteissa ja #1 Onninen sähkötuotteissa
Tanska #3 teknisessä kaupassa, LVI-tuotteissa #2
Puola #2 teknisessä kaupassa
Baltia Onninen Virossa markkinajohtaja, #6 Latviassa ja #6 Liettuassa

Lähteet:  Suomi: STK, Talteka, Ruotsi, Norja, Tanska, Puola ja Baltia: Keskon oma arvio, paikalliset vuosiraportit,
verrokkiyhtiöiden verkkosivut ja raportit. Markkina-asema perustuu liikevaihtoon tai yhteenlaskettuun liikevaihtoon markkinassa. Dahl liikevaihto: Saint-Gobain, Onninen liikevaihto: Kesko

Yrityskaupan taloudelliset vaikutukset

Dahl yhdistellään Keskon lukuihin 1.11.2026 alkaen.

Kertaluonteiset transaktiokustannukset yhteensä noin 9 milj. euroa vuodelle 2026. Kuluerä käsitellään vertailukelpoisuuteen vaikuttavana eränä, minkä vuoksi se ei vaikuta Keskon vertailukelpoiseen liikevoittoon.

Liiketoimintojen eriyttämiskustannuksia (carve out) on huomioitu kauppahinnassa.  

Arvioitu Dahl-yritysoston vaikutus Keskon vuoden 2026 vertailukelpoiseen liikevoittoon on arviolta vähäinen, johtuen vuoden lopun hiljaisesta myyntisesongista.

Vaikka Dahl-yrityskauppa on Keskolle ennen kaikkea strateginen, haetaan volyymi- ja synergiahyötyjä erityisesti hankinnassa. LVI-tuotteissa Keskon myyntivolyymi noin kolminkertaistuu noin miljardista eurosta lähes kolmeen miljardiin euroon. Eriyttämisen jälkeen myös tietojärjestelmissä haetaan synergioita Dahlin liiketoimintojen välillä. Tietojärjestelmien siirtäminen täysimääräisesti Keskolle kestää noin 12-18 kuukautta.

Lisätietoja:

Rakentamisen ja talotekniikan kaupan toimialajohtaja Sami Kiiski, Kesko, puh. +358 1053 39090, sami.kiiski@kesko.fi
Viestintäjohtaja Karoliina Partanen, Kesko, puh. +358 1053 20744, karoliina.partanen@kesko.fi
Sijoittajasuhdejohtaja Hanna Jaakkola, Kesko, puh. +358 1053 23540, hanna.jaakkola@kesko.fi

Kesko Oyj

JAKELU

Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.kesko.fi

Takaisin ylös