
”Plussa-kortin lisäämismahdollisuutta Applen lompakkoon on toivottu meiltä paljon. Tähän asti esimerkiksi iPhonen käyttäjät ovat voineet näyttää Plussa-kortin kassapisteellä K-Ruoka-sovelluksen viivakoodin avulla, mutta suoraan Applen lompakosta lähiluettava kortti on selvästi asiakasystävällisin ratkaisu. Siksi on hienoa, että voimme vihdoin tarjota sen asiakkaillemme”, K-Plussa-asiakasohjelmasta ja kumppanuuksista vastaava johtaja Toni Jarimo kertoo.
Uudistus mahdollistaa Plussa-etujen ja Plussa-rahan käytön kaikissa K-ryhmän myymälöissä samaan tapaan kuin perinteistä kanta-asiakaskorttia käyttämällä. Samalla Plussa mahdollistaa kokonaan digitaalisen jäsenyyden, jolloin asiakas ei halutessaan tarvitse perinteistä muovikorttia enää lainkaan.
”Jokainen uusi Plussa-asiakkaamme voi halutessaan valita täysin digitaalisen jäsenyyden, jolloin emme lähetä hänelle muovikorttia. Myös vioittuneen tai kadonneen kortin tilalle voi valita digitaalisen jäsenyyden uuden muovikortin sijaan. Muovikorttien määrän pienentyessä voimme parhaimmillaan vähentää muovin kulutusta jopa 1 000 kg vuodessa”, Jarimo toteaa.
Plussa-kortin lisääminen Apple-lompakkoon tehdään K-Ruoka-sovelluksen kautta.
Plussa-kortin lisääminen Applen Lompakkoon
Plussa-kortin lukeminen Applen Lompakosta ostoksia maksaessa