
Keskon Pohjois-Suomen alueeseen kuuluvat maakunnat Pohjois-Pohjanmaa, Lappi, Kainuu ja Keski-Pohjanmaa.
”Alueen myynnit ovat hyvässä kasvussa ja erityisesti rakentamisen ja talotekniikan kauppa on virkistynyt edelleen mukavasti teknisen tukkukaupan vetämänä”, kommentoi lukuja Keskon Pohjois-Suomen aluejohtaja Heikki Tynjälä. ”Kaikkiaan voi olla tyytyväinen, kun kaikilla päätoimialoillamme myynnit ovat hyvällä plussalla.”
Vähittäismyynti oli Pohjois-Pohjanmaalla 414 miljoonaa euroa
K-ryhmän veroton vähittäismyynti oli maakunnassa yhteensä 413,7 miljoonaa euroa ja se kasvoi 4,8 %.
Pohjois-Pohjanmaalla on parasta aikaa rakenteilla kaksi uutta K-Citymarketia. Ylivieskaan avataan tänä syksynä uusi K-Citymarket, joka korvaa entisen. Oulussa K-Citymarket Ritaportin peruskivi muurataan 18.8. Taivalkoskella avataan uusi K-Market syksyllä. Oulun Kastellissa uuden liikekeskuksen rakennustyöt ovat käynnissä ja siellä K-Market siirtyy uusiin tiloihin. Liikekeskus avautuu keväällä 2027. Oulun Pyykösjärven alueella aloitetaan rakennustyöt uudelle K-Marketille.
”Maakuntaan on tulossa vielä useita muita kaupan hankkeita ja niitä julkistetaan sitä mukaa, kun se on mahdollista”, paljastaa Heikki Tynjälä.
Lapissa rakennuskauppa jatkaa kasvuaan – myynti plussalla yli 10 %
Maakunnassa K-ryhmän veroton vähittäismyynti oli yhteensä 252,8 miljoonaa euroa ja se kasvoi 4,6 %.
”Lapissa toimeliaisuus ja rakentaminen jatkuvat”, kertoo Heikki Tynjälä. ”Rovaniemen K-Raudassa rakennetaan uusia ulkomyyntitiloja.”
Kainuussa vähittäismyynti oli yhteensä 57 miljoonaa euroa
K-ryhmän veroton vähittäismyynti oli Kainuussa yhteensä 56,9 miljoonaa euroa ja se oli samalla tasolla kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan.
Vaalassa on uuden K-Market Tervaportin rakennustyöt aikataulussaan ja uusi kauppa avataan loppusyksystä.
Keski-Pohjanmaalla myynnit ovat edelleen hyvässä kasvussa – rakennuskauppa plussalla yli 11 %
Maakunnassa K-ryhmän veroton vähittäismyynti oli yhteensä 49,3 miljoonaa euroa ja se kasvoi 7,8 %.
”Maakunnassa kauppa on käynyt erittäin hyvin”, toteaa Heikki Tynjälä.