
Suomalaisten asiointitottumukset ovat muuttuneet: muovikassi päätyy ostoksiin enää noin joka kuudennella kauppareissulla, kertoo K-ruokakauppojen data. Muutosta on ohjannut myös hinta: K-ryhmä nosti muovikassin hinnan 59 senttiin toukokuussa 2026. Omaa kassikulutustaan voi seurata helposti K-Ruoka-sovelluksessa, josta näkee kuluneen vuoden aikana ostettujen muovikassien määrän.
– Muovikassin ostamisesta on tullut aiempaa harkitumpi valinta. Tulokset osoittavat, että yhä useampi asiakas on omaksunut tavan ottaa oman kassin mukaan tai pärjätä ilman kassia kokonaan. Lisäksi kun oman kulutuksensa näkee omin silmin esimerkiksi K-Ruoka-sovelluksesta, kassista on helpompi luopua. Tämä on juuri sellaista arjen käyttäytymisen muutosta, jota tarvitaan, sanoo Keskon päivittäistavarakaupan vastuullisuusjohtaja Timo Jäske.
Asiakasdatan perusteella suhteellisesti eniten muovikassien ostaminen väheni nuorilla pareilla. – Voi olla, että nuoret punnitsevat ostopäätöksiään tarkemmin ja omaksuvat uudet toimintatavat muita nopeammin. Kun oma kassi on kerran muuttunut tavaksi, se kulkee mukana automaattisesti, Jäske arvioi.
Muovikassien hinnankorotuksella K-ryhmä pyrkii vähentämään kertakäyttöisten kassien kulutusta ja tukemaan EU:n tavoitetta, jonka mukaan muovikasseja kulutettaisiin enintään 40 kappaletta henkilöä kohden vuodessa. Muovikassin käytön vähentäminen on osa K-ryhmän vastuullisuustyötä. Asiakkaita kannustetaan ottamaan mukaan oma kassi, joka on ympäristön kannalta paras vaihtoehto silloin, kun sitä käytetään toistuvasti.
– Muovikassien kulutuksen vähentämisessä ei ole kyse yhdestä yksittäisestä toimenpiteestä, vaan se edellyttää pitkäjänteistä työtä. Olemme tukeneet muutosta paitsi hinnoittelulla, myös myymäläympäristön ratkaisuilla ja viestinnällä. Myös K-Ruoka-sovelluksen kassiseuranta tuo omat ostot näkyviksi. Kesän ja alkusyksyn kehitys kertoo, että asiakkaiden arjessa on tapahtunut aitoa muutosta, Jäske kertoo.