Yhä useampi ostaa valmisruokaa – tarjonta monipuolistunut lyhyessä ajassa ja premium-tuotteet ottaneet vankempaa jalansijaa

K-ryhmän myyntidatan perusteella valmisruokaa on ostettu aiempaa useammin, ja myös valmisruokaa ostavien asiakkaiden määrä on kasvanut. Pekka Terävän Olo Creative Kitchen -sarja on esimerkki laadukkaasta valmisruokakokonaisuudesta, jolle ei todennäköisesti olisi vielä pari vuotta sitten löytynyt kysyntää – nyt sarja tuo myös valmisruokaan ravintolamaailmasta tutun vaihtuvan menun ajatusmallin.

K-ryhmä lehdistötiedote 30.9.2021

Viimeisten viiden vuoden aikana valmisruoan myynti on kehittynyt vuosittain noin 10 prosentin vauhtia ja korona-aikana kasvu on vain kiihtynyt. Myyntidatan perusteella tänä vuonna valmisruokaa on ostettu aiempaa useammin, ja myös valmisruokaa ostavien asiakkaiden määrä on kasvanut,

”Kiireinen elämänrytmi sekä korona-ajan jälkeenkin jatkuva etätyöarki asettaa uudenlaisia vaatimuksia myös ruokailulle. Nyt on myös selvästi nähtävissä asennemuutos: aiemmin valmisruokaa vältelleet kuluttajat ovat selvästi löytämässä laajenevasta valikoimasta itselleen sopivia vaihtoehtoja”, kertoo Keskon päivittäistavarakaupan tuoretuotteiden osto- ja myyntijohtaja Janne Vuorinen.

Valmisruoan kehityksen ei nähdä pysähtyvän tulevinakaan vuosina. Valmisruokahyllyn tarjonnan kasvu on päivittäistavarakaupoissa yksi tämän vuoden isoista ruokatrendeistä, mutta markkina kasvaa edelleen kohisten. Esimerkiksi laadukkaampien ja ravintolatasoisten vaihtoehtojen ohella kala- ja kasvipohjaiset valmisruoat kiinnostavat, ja niitä toivotaan lisää valikoimiin.  K-ryhmässä nähdään tulevaisuudessa kysyntää myös terveellisemmille valmisruoille, puolivalmiille aterian osille, ateriakokonaisuuksille sekä maailmalta tutuille mauille.

Pekka Terävän suunnittelema Olo Creative Kitchen -sarja on edelläkävijä valmisruokahyllyllä.

”Alun perin ideana on ollut rakentaa menukokonaisuus, jota on helppo varioida eri tilanteisiin. Mietimme myös uusiksi valmisruokakonseptia: itselläni on paljon ideoita, joita haluan kokeilla. Keskeinen osa Olo Creative Kitchen -sarjaa on ravintolamaailmasta tutun vaihtuvan menun ajatusmalli, ja nyt esimerkiksi syysmenuun toimme syksyisiä ja tuhdimpia makuja Suomi-lasagnen ja omenajälkiruoan avulla”, kertoo keittiömestari Pekka Terävä.

Ensimmäiset tuotteet ovat olleet vasta puoli vuotta K-ruokakauppojen valikoimissa, mutta huippukokin suunnittelema kokonaisuus on otettu hyvin vastaan: maa-artisokkakeitto ja lihapullat ovat olleet sarjasta suosituimpia. Datan perusteella nähdään, että tuotesarjaa maistaneet ovat ostaneet samaa tuotetta myös uudemman kerran. 

”Tällaiselle kokonaisuudelle on nyt kysyntää, jota vielä pari vuotta sitten ei todennäköisesti olisi löytynyt, kertoo Vuorinen.

 

---

Olo Creative Kitchen -sarja toi ensimmäisenä kolmen ruokalajin menun valmisruokahyllyyn

Olo Creative Kitchen -valmisruokasarja on Pekka Terävän suunnittelema ateriakokonaisuus, jota voi ostaa K-ruokakaupoista. Sarjan tuotteista voi muodostaa kolmen ruokalajin menukokonaisuuden, jonka saa mukaansa kaupasta alle 15 eurolla. Annokset kunnioittavat puhdasta ja skandinaavista makumaailmaa. Tuotteet valmistaa Mestari Forsman käsityönä Suomessa ja pääosin suomalaisin raaka-ainein. Annokset sopivat niin lounaalle kuin tuunattuna vieraille tarjottavaksi.

Syysmenu

OLO Creative Kitchen kukkakaalikeittoa ja basilikaa 300g​ (kaupoissa lokakuusta alkaen)

Kuohkea kukkakaalikeitto basilikalla.

OLO Creative Kitchen maa-artisokkakeitto 300g

Herkullinen klassikkokeitto hienostuneen makuisesta maa-artisokasta. Tällaista ei ole valmisruokahyllyissä nähty! Kun viimeistelet keiton muikun- tai siianmädillä, annos vakuuttaa juhlavankin aterian alkuruokana.​

---

OLO Creative Kitchen
tomaattista jauhelihakastiketta ja perunaa lasagnen tapaan 340g​

Täydellinen lohturuoka ”Suomi-lasagne” eli OLO ravintolan reseptillä valmistettua tomaattista jauhelihakastiketta ja perunaa lasagnen tapaan kirsikkatomaateilla.​

---

OLO Creative Kitchen omenaa kolmella tavalla 130g

Ihana omenamoussea, omenakompottia ja marinoitua omenaa sisältävä jälkiruoka

Tuotteiden hinnat K-ruokakaupoissa: keitot alk. 3,99 €, pääruoat alk. 5,99 €, jälkiruoka alk. 3,69 €
 


 
Takaisin ylös