Kainuussa otetaan varaslähtö jouluun, Uudellamaalla ei: näin eri puolilla Suomea virittäydytään joulunviettoon

K-Plussa-data kertoo, että suomalaisten joulunvietto alkaa marras–joulukuun taitteessa, jolloin monien joulupöytään perinteisesti kuuluvien ruokalajien, leivontatuotteiden ja käyttötavaran myynti kääntyy selvään nousuun. Joulutuotteiden myynti kasvaa perinteisesti aatonaattoon asti.

Pisin varaslähtö joulunvietossa otetaan Kainuussa, Pohjois-Karjalassa ja Lapissa. Näissä maakunnissa tunnelmoidaan innokkaimmin joulupöydän tuotteilla, kuten graavilohella, suklaalla ja joulutortuilla, jo marraskuun lopussa. Lapin Ivalossa joulu alkaa sitäkin aikaisemmin.

"Joulumyynti alkaa meillä jo marraskuun alkupuolella, ja esimerkiksi pakastejuhlakinkkuja on mennyt jo satoja kiloja. Kauppamme on sesonkikauppa ja osin turistienkin vaikutuksesta joulu aloitetaan aikaisin. Pitkien välimatkojen takia pohjoisessa jouluostoksiin varaudutaan hyvissä ajoin", K-Supermarket Ivalon kauppias Kari Lohiniva kertoo.

"Pohjois-Karjalassa joulunvietto on perinteistä, ja moni matkustaa tänne mummolaan jouluksi. Varhaisen joulunaloituksen selittää se, että täällä glögit ja joulutortut ovat enemmänkin talvi- kuin joulutuotteita. Leivontakausi alkaa täällä pyhäinpäivästä", kertoo K-Citymarket Joensuu Pilkon kauppias Juha Kupiainen.

Myöhäiset joulunviettäjät asuvat Uudellamaalla, Päijät-Hämeessä, Keski-Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa. Näissä maakunnissa jouluruokien maistelu ja leipominen säästellään lähemmäs joulua. Esimerkiksi Lohjalla jouluostosten tekeminen vasta viime hetkillä on tyypillistä.

"Pienempi kauppa tarjoaa joulukiireiden keskelle tärkeän vaihtoehdon nopeana ostopaikkana. Myös paketti- ja postipalvelumme korostuvat joulun alla. Olemme varautuneet joulun pakettirumbaan lisäämällä hyllytilaa ja varaamalla yhden työntekijän hoitamaan yksinomaan pakettiliikennettä", K-Market Lohjanportin kauppias Ville Vepsäläinen sanoo.

Joulun varaslähtö-ranking* – näin maakunnat sijoittuvat vertailtaessa joulutuotteiden myyntiä marras–joulukuun taitteessa:

  1. Kainuu
  2. Pohjois-Karjala
  3. Lappi
  4. Satakunta
  5. Pohjois-Pohjanmaa
  6. Ahvenanmaa
  7. Etelä-Savo
  8. Etelä-Karjala
  9. Pohjois-Savo
  10. Pohjanmaa
  11. Kymenlaakso
  12. Pirkanmaa
  13. Etelä-Pohjanmaa (keskiarvo)
  14. Varsinais-Suomi
  15. Kanta-Häme
  16. Keski-Suomi
  17. Keski-Pohjanmaa
  18. Päijät-Häme
  19. Uusimaa

*Näin tutkittiin: Joulupöytään perinteisesti kuuluvista, vuoden ympäri myytävistä tuotteista koottiin joulukori. Mukaan valittiin kylmäsavu- ja graavilohi, kalan mäti, sillifileet, sinappi, lanttu, punajuuri, puuroriisi, torttutaikina, piparkakut, suklaarasiat ja kynttilät. Joulukorin myyntiä tarkasteltiin maakunnittain joulun 2016 osalta. Maakunnat asetettiin järjestykseen sen mukaan, missä joulutuotteiden myynti marras–joulukuun taitteessa (vko 48) oli suhteessa suurinta verrattuna jouluviikon (vko 51) myyntiin.

Tervalohta ja punajuuren valtakausi – K-kauppiaat paljastavat joulun ruokatrendit

Suomalaisten joulupöytä muuttuu hitaasti. Joulupöydässä korostuvat tänäkin vuonna tuttuun tapaan perinteiset jouluruoat, kuten joulukinkut ja -laatikot, erilaiset suolakalat ja muut kalat, rosollit, jouluomenat ja joulutortut. Uudempaa jouluruokailussa on kalan, äyriäisten, mätien, riistan sekä pienpanimo-oluiden ja muiden erikoisoluiden kasvava rooli.

Pyysimme kolmea K-kauppiasta paljastamaan tämän joulun ruokatrendit.

K-kauppias Juha Kupiainen, K-Citymarket Joensuu Pilkko:
"Pohjois-Karjalassa joulua vietetään perinteisissä merkeissä. Kinkun rooli ja koko on meillä hieman pienentynyt ja vastaavasti kalan rooli kasvanut. Tänä vuonna kalan lisäksi myös kasvisvaihtoehtojen suosio nousee. Esimerkiksi bataattilaatikot, punajuurilaatikot ja muut itse valmistetut juureslaatikot löytyvät yhä useammasta joulupöydästä."

K-kauppias Kari Lohiniva, K-Supermarket Ivalo, Inari:
"Tämän joulun trendi on savustettu kala maustettuna eri tavoin, esimerkiksi konjakilla, tervalla tai valkosipulilla. Myös graavikalaa halutaan nyt eri muodoissa, ja suosittua on esimerkiksi nestesuolattu jääkellarilohi. Joulupöytään haetaan näyttävyyttä rosepippurilla tai muilla pippureilla maustetulla kalalla. Myös perinteiset jouluruoat, kuten possun kinkku, tai täällä pohjoisessa poron paisti, näyttelevät edelleen isoa roolia. Ennustan, että punajuurilaatikko kiilaa tänä vuonna porkkana- ja lanttulaatikon edelle."

K-kauppias Ville Vepsäläinen, K-Market Lohjanportti, Lohja:
"Kokonaisia savukalkkunoita on tilattu meiltä enemmän kuin viime vuonna, ja myös lampaanpaistin suosio kasvaa. Kalkkuna ja lammas ovat meillä syöneet hieman kinkun suosiota, mutta kyllä joulukinkku on monelle edelleen se joulupöydän kunkku."

Takaisin ylös