KAUPPAKESKUKSISTA MUODOSTETAAN KIINTEISTÖSIJOITUSYHTIÖ

Merita Kiinteistöt Oy, Kesko Oyj, Vakuutusyhtiö Sampo Oyj, Vahinkovakuutusosakeyhtiö Pohjola ja Henkivakuutusosakeyhtiö Pohjola ovat sopineet yhteistyöstä, jonka tavoitteena on muodostaa näiden yhtiöiden omistamista kauppakeskuksista tai niiden osuuksista kiinteistösijoitusyhtiö.

Omaisuuden arvo on alkuvaiheessa yhteensä noin 2,0 miljardia markkaa. Osakkaat pyrkivät laajentamaan yhtiön liikeidean mukaista kiinteistöomistusta.

Muodostettava kauppakeskuskokonaisuus pyritään listaamaan Helsingin Arvopaperipörssiin myöhemmin päätettävällä tavalla.

Hankkeen tavoitteena on muodostaa omistajataustaltaan vahva kauppakeskuskokonaisuus, jonka toiminta keskittyy kauppakeskusten omistamiseen ja kehittämiseen.

Kauppakeskusten tai niiden osuuksien siirtyminen uuteen, yhteiseen omistukseen ei välittömästi vaikuta kauppakeskusten toimintaan, henkilökuntaan tai vuokrasuhteisiin.

Lisätietoja antavat Keskossa konsernihallituksen jäsen Jouko Tuunainen, puhelin 0105322206 ja tulosryhmäjohtaja Heikki Valkjärvi, puhelin 0105322166, Merita Kiinteistöt Oy:ssä johtaja Markku Hietala, puhelin 82857910, Vakuutusyhtiö Sampo Oyj:ssä johtaja Jorma Lehtonen, puhelin 0105144203, Vahinkovakuutusosakeyhtiö Pohjolassa ja Henkivakuutusosakeyhtiö Pohjolassa johtaja Eero Ilkka, puhelin 0105593020.

Takaisin ylös