Kesko nousi maailman kärkeen kansainvälisessä Dow Jones -vastuullisuusarvioinnissa – ensimmäistä kertaa toimialallaan Euroopan paras yritys ja maailman kolmanneksi paras

Kesko on valittu toimialansa parhaana eurooppalaisena yrityksenä mukaan arvostettuihin Dow Jonesin kestävän kehityksen DJSI World ja DJSI Europe -indekseihin. Maailmanlaajuisessa DJSI World -indeksissä Kesko nousi toimialansa kolmanneksi parhaaksi yritykseksi. Arvioinnin kohteena olivat muun muassa yritysten ilmastotyö, kestävät valikoimat, läpinäkyvät toimitusketjut sekä työterveys ja -turvallisuus.

”Sijoittajien ja muiden sidosryhmien odotukset yrityksiä kohtaan kasvavat koko ajan, ja kovassa kilpailussa menestyäkseen yritysten on oltavia hyviä kaikilla vastuullisuuden osa-alueilla. Nousumme Euroopan indeksin kärkeen ja maailman listan kolmanneksi osoittaa, että keväällä 2022 julkaistu uusi vastuullisuusstrategiamme ja sen myötä tehdyt toimenpiteet ohjaavat vastuullisuustyötämme oikeaan suuntaan”, sanoo Keskon vastuullisuus- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Riikka Joukio.

Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksien arviointiin kutsuttiin tänä vuonna yli 3 500 pörssiyritystä ympäri maailman. DJSI World -indeksiin valitaan arvioinnin perusteella kunkin toimialan maailman parhaimmisto. DJSI Europe -indeksi listaa kestävän kehityksen edelläkävijät Euroopassa.

Kesko nousi ensimmäistä kertaa DJSI Europe -indeksin parhaaksi toimialallaan (Food & Staples Retailing). Muut indeksiin valitut päivittäistavarakaupan yritykset ovat Metro ja Ahold. Suomesta on DJSI World -indeksissä tänä vuonna mukana Keskon lisäksi Neste, UPM-Kymmene, Valmet ja Wärtsilä.

Tänä vuonna Dow Jones -arvioinnissa selvitettiin aiempaa tarkemmin muun muassa yritysten päästötavoitteita, ilmastoriskien hallintaa sekä työterveyteen ja -turvallisuuteen liittyviä periaatteita. Keskon ympäristötyö arvioitiin kokonaisuutena toimialansa parhaaksi. Täydet 100 pistettä Kesko sai muun muassa energiatehokkuudesta, ympäristöraportoinnista, vesiriskien hallinnasta ja Task Force on Climate-Related Financial Disclosures (TCFD) -viitekehyksen mukaisesta ilmastoriskianalyysista.

Vastuullisuustyön kehittämistä jatketaan monella rintamalla

Vastuullisuus on koko K-ryhmän strategian ytimessä. K-ryhmän tavoitteena on olla hiilineutraali vuonna 2025 ja saada oman toiminnan ja kuljetusten päästöt nollaan vuoteen 2030 mennessä. Päästövähennystavoitteet ulottuvat koko arvoketjuun: 2/3:lle Keskon suorien tavarantoimittajien päästöistä tulee olla asetettuna tieteeseen perustuvat vähennystavoitteet vuoteen 2025 mennessä.

”Vastuullisuustyötä tehdään jatkuvasti monella rintamalla. Valmistelemme parhaillaan muun muassa K-terveellisyystiekarttaa, jonka tavoitteena on tehdä hyvinvointia edistävät valinnat asiakkaille mahdollisimman helpoksi K-ruokakaupoissa. Parannamme myös työntekijöidemme vastuullisuusosaamista; tulossa on esimerkiksi kaikille työntekijöillemme suunnattu verkkokurssi monimuotoisuuden, mukaan ottamisen ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi”, Joukio kertoo.
 

Lisätietoja:
Vastuullisuus- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Riikka Joukio, Kesko, puh. +358 1053 23712, riikka.joukio@kesko.fi
K-ryhmän viestintä, puh. +358 1053 50200, viestinta@kesko.fi

https://www.spglobal.com/esg/csa/djsi-csa-annual-review

Kesko ja K-kauppiaat muodostavat K-ryhmän, jonka vähittäismyynti on yli 15 mrd. euroa. K-ryhmä on Pohjois-Euroopan kolmanneksi suurin vähittäiskauppias ja se työllistää noin 45 000 henkeä. Kesko toimii päivittäistavarakaupassa, rakentamisen ja talotekniikan kaupassa sekä autokaupassa. Sen toimialat ja ketjut toimivat tiiviissä yhteistyössä kauppiasyrittäjien sekä muiden kumppaneiden kanssa. Keskon liikevaihto on yli 11 miljardia euroa ja henkilökuntaa on noin 17 000 henkeä. Keskon ketjutoimintaan kuuluu noin 1 800 kauppaa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Puolassa. Kesko on pörssiyhtiö ja sen osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. Yhtiön kotipaikka ja päätoimitilat sijaitsevat Helsingissä.  www.kesko.fi

Takaisin ylös