K-ryhmä tarjoaa kesätyön 6000 nuorelle

K-RYHMÄ LEHDISTÖTIEDOTE 3.1.2022  K-ryhmä tarjoaa tänä kesänä kaupoissa, logistiikassa ja toimistoissa yhteensä arviolta 6000 työpaikkaa nuorille. Eniten paikkoja avautuu hakuun helmikuun alussa. Kesätyöpaikkojen määrä on kasvanut arviolta 20 prosenttia koronaa edeltäviin kesiin verrattuna. 

”K-ryhmä pystyi tarjoamaan myös viime kesänä poikkeuksellisen paljon kesätyöpaikkoja. K-ryhmän liikkeissä on käynyt korona-aikana paljon asiakkaita ja siksi pystymme tarjoamaan myös enemmän työpaikkoja”, sanoo K-ryhmän rekrytoinneista vastaava Ilona Castrén. 

Kesätyöpaikkoja avoinna jo nyt 

K-ryhmän kesätyönhakusivulla osoitteessa www.kesko.fi/kesatyopaikat  on jo nyt kesätyöpaikkoja avoinna ja lisää avautuu koko ajan.  

"Vaikka tänäkin vuonna helmikuu on todennäköisesti vilkkain hakuaika, kesätyösivullamme kannattaa vierailla jo tammikuussa. Toisaalta myöhemminkin keväällä paikkoja on avoinna”, sanoo Castrén. 

Onnisen logistiikan kausityöhaku kevääksi ja kesäksi on jo alkanut. Päivittäistavarakaupan logistiikkaan sekä K-Rauta-kauppojen kesätyöpaikkoihin haku alkaa 17.1.  

Helmikuun alussa hakuun tulevat monet K-ruokakauppojen kesätyöpaikoista. Ruokakauppojen lisäksi kesätyöpaikkoja on myös urheiluvälineliikkeissä, ravintolatukku Kesprossa, Onnisella teknisen tukkukaupan tehtävissä sekä K-Autossa etenkin autohuollon tehtävissä. Myös toimistoilla on kesätyöpaikkoja haussa.  

Töitä tarjolla ympäri Suomen 

K-ryhmä on Suomen suurimpia kesätyöntarjoajia sekä valtakunnallisesti että alueellisesti. Monissa maakunnissa kesätyöpaikkoja on tarjolla satamäärin. 

"Viime vuonna kesätyöpaikkoja oli eniten tarjolla Uudenmaan lisäksi Pirkanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla, Varsinais-Suomessa ja Lapissa", kertoo Castrén. 

Tästä tiedotteesta tehdyt alueelliset versiot löytyvät osoitteesta www.kesko.fi/media . 

K-ryhmän kesätyöpaikat löytyvät hakuaikana osoitteesta www.kesko.fi/kesatyopaikat .  

Takaisin ylös