K-Rauta Lohjan kauppiaana aloittavalle Katarina Naumaselle rautakauppa on tuttu työskentely-ympäristö jo nuoruudesta. Hän on kauppiasperheen kasvatti ja rautakauppias jo kolmannessa polvessa.
Yliopisto-opiskelujen lisäksi Naumanen on tehnyt merkittävän uran jalkapallokentillä. Pari vuotta sitten paluu rautakaupan alalle tuli kuitenkin ajankohtaiseksi, kun futisura oli loukkaantumisten myötä taitekohdassa. Tuolloin Naumanen siirtyi kauppiasharjoittelijaksi Pieksämäen K-Rautaan, josta matka jatkuu nyt Lohjalle.
Lohjan tuore kauppias näkee kauppiasuran elämäntapana. ”Olen tähdännyt yrittäjyyteen askel askeleelta. Persoonana minussa yhdistyvät vauhdikkuus ja päämäärätietoisuus. Kauppiaana pääsen tekemään kaikkea yhdessä henkilökunnan kanssa. Roolissa pääsee maalaamaan isolla pensselillä, mutta yhtä lailla yksityiskohtiin keskittyminen on olennainen osa onnistumista.”
K-Rauta Lohja palvelee kuluttaja- ja yritysasiakkaita. Siellä työskentelee noin 15 työntekijää. ”Yksi suuri motivaattori yrittäjän uralle on ollut mahdollistaa työpaikka, jossa on antoisaa ja motivoivaa tehdä töitä. Olen todella iloinen, että Lohjalla on hyvä ja ammattitaitoinen tiimi kasassa. Pääsemme yhdessä vauhdittamaan kaupan toimintaa entisestään.”
Uusi kauppias haluaa olla asiakkaan tukena koko projektin ajan. ”Haluamme olla inspiraation lähde alueen rakentajille, remontoijille ja yritysasiakkaille. Tarjoamme ammattilaisen tuen projektin alkuideasta lopputoteutukseen saakka.”
Tuore kauppias aikoo myös uudistaa tuotevalikoimia. ”Aiomme panostaa etenkin puutarhan, vapaa-ajan ja työvälineiden tuoteryhmiin.” Tärkeänä asiakasryhmänä paikallisten kuluttajien ja yritysten lisäksi ovat alueen kesä- ja vapaa-ajan asukkaat.
Kauppias pitää vastuullisuutta tärkeänä osana työtään. ”Vastuullisuus näkyy niin päivittäisissä askareissa kuin isommissa päätöksissä. Vastuullisuutta on esimerkiksi kiertotalouden periaatteiden noudattaminen ja niiden tuotteiden suosiminen, joiden valmistuksessa on panostettu vastuulliseen tuotantoketjuun. Pyrimme tarjoamaan asiakkaalle mahdollisuuden tehdä vastuullisia valintoja helposti.”
Lohja on Naumaselle uusi tuttavuus. ”Lohja on hieno paikkakunta, jossa yhdistyvät luonto ja toimiva kaupunki. Inspiroidun ihmisistä ja odotankin tutustuvani isoon joukkoon lohjalaisia, joilta voin ammentaa oppeja ja inspiraatiota niin omaan elämään kuin kauppaankin. Uskon, että savolainen pärjää hyvin Lohjalla, ja saan tuotua paikkakunnalle positiivista tekemisen meininkiä höystettynä ripauksella huumoria.”
Uusi kauppias toivottaa kaikki nykyiset ja uudet asiakkaat tervetulleiksi asioimaan Lohjan K-Raudassa. ”Haluamme yhdessä asiakkaiden kanssa tehdä kaupasta alueen toimivimman rautakaupan, jossa asioiminen on helppoa, tehokasta ja ennen kaikkea hauskaa. Asiakkailta toivomme palautetta matalalla kynnyksellä, jotta homma lähtee heti päivästä yksi hienosti liikkeelle. Nähdään kaupalla!”
Lisätiedot:
K-kauppias Katarina Naumanen, puh. 050 4902 873, katarina.naumanen@k-rauta.fi