Kokkolan K-Raudan kauppiaiksi Hanna ja Kimmo Savolainen – ”Savolaista leppoisuutta ja helppoutta asiointiin”

K-RAUDAN ALUETIEDOTE 10.9.2025 K-Rauta Kokkola saa uudet kauppiaat Hanna ja Kimmo Savolaisesta perjantaina 19. syyskuuta. Kauppiasuransa aloittavat Savolaiset etsivät ratkaisuja henkilökunnan kanssa niin kuluttaja-asiakkaiden kuin yritysasiakkaiden tarpeisiin. Kuopiosta Kokkolaan siirtyneet tuoreet kauppiaat toivovat tuovansa mukanaan savolaista leppoisuutta ja helppoutta asioiden hoitamiseen.

Hanna Savolaisella on pitkä työkokemus rautakaupasta eri tehtävistä. Kauppiasuralle hän siirtyy K-Rauta Kuopion myymäläpäällikön roolista. ”Kasvattajakauppiaani kannustamana hakeuduin kauppiasvalmennukseen ja valmistuttuani vuonna 2021 olen innolla odottanut sopivan kauppapaikan löytymistä”, Hanna kertoo. Puoliso Kimmo Savolainen puolestaan on tehnyt uransa mäkihypyn ja yhdistetyn parissa ammattivalmentajana. Alkuperäiseltä koulutukseltaan Kimmo on kirvesmies.

Kauppiasurassa Savolaisia kiehtovat jatkuva oppiminen ja yrittäjähenkisyys. ”Olen aina ollut työotteeltani oma-aloitteinen ja innokas oppimaan uutta. Yrittäjähenkinen ajattelu ja tahto tehdä asioita koko ajan kehittäen ja parantaen on sisäsyntyistä”, Hanna kuvaa. Kimmo puolestaan näkee, että ammattivalmentajan roolissa on monia yhtäläisyyksiä kauppiastoimintaan varsinkin henkilöstöjohtamisen saralla.

K-Rauta Kokkola palvelee kuluttaja- ja yritysasiakkaita. Siellä työskentelee parikymmentä rautakaupan ammattilaista. ”Nykyinen kauppias on tehnyt henkilökunnan kanssa erinomaista työtä, ja siitä on hyvä jatkaa osaavan ja ammattitaitoisen porukan kanssa. Jatkamme palvelun korostamisella ja kehittämisellä yhdessä henkilökunnan kanssa. Työnantajana haluamme tarjota innovatiivisen ja yhteisöllisen työyhteisön, jossa jokainen saa olla oma itsensä ja tulee kuulluksi”, Savolaiset kertovat.

Uudet kauppiaat korostavat asiakaspalvelussa ratkaisuhenkisyyttä. ”Mikään ongelma ei ole liian pieni tai suuri ratkaistavaksi. Haluamme auttaa asiakkaita heidän projekteissaan palvelemalla kaikkia asiakasryhmiä tasavertaisesti ja huomioimalla heidän henkilökohtaiset tarpeensa.”

Savolaiset ovat innoissaan uudesta kotipaikasta. ”Kokkola on meille täysin uusi kohde Suomen kartalla. Kaupunki tuntuu kotoisalta, ja näkymät näyttävät valoisilta. Myymälä on viihtyisä ja tilaa on paljon, mikä antaa myös mahdollisuuksia toiminnan kehittämiseen.”

Kokkolassa uusia kauppiaita viehättävät kompakti koko ja saavutettavuus. ”Kaikki tuntuu olevan kävelymatkan päässä Kokkolan keskusta-alueilla. Toivomme saavamme savolaisen leppoisuuden ja helppouden tunteen myös kaupan asiakkaiden keskuuteen. Muutimme koko perhe paikkakunnalle ja aiomme käyttää kaupungin palveluita sekä osallistua tapahtumiin aina yrittäjäuran aikataulujen salliessa.”

Tuoreet kauppiaat toivottavat kaikki nykyiset ja uudet asiakkaat tervetulleiksi asioimaan Kokkolan K-Raudassa. ”Odotamme innolla tapaamistanne ja haluamme tarjota parasta palvelua sinun rautakaupassasi.”

Lisätiedot:

K-kauppias Hanna Savolainen, puh. 040 523 5115, hanna.savolainen@k-rauta.fi

 

Takaisin ylös