Susanna Mikkola Mäntsälän K-Market Säästökulman ja Saarentauksen kauppiaaksi

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 22.6.2022 Susanna Mikkola aloittaa heinäkuussa kahden K-Marketin kauppiaana Mäntsälässä. Susanna saa avaimet 21.7. K-Market Saarentaukseen ja 24.7. K-Market Säästökulmaan.

Susanna Mikkola aloittaa kauppiasuransa kahdella K-Marketilla. ”Tuntuu hyvältä päästä jatkamaan kauppojen kehitystä. Säästökulma on hyvin hoidettu keskustan kauppa ja Saarentaus todellinen oman kylän kauppa”, Susanna iloitsee.

”Mäntsälä on minulle melko tuttua aluetta ja aloitan työni siellä tutustumalla henkilökuntaan ja asiakkaisiin. Omia ja henkilökunnan ideoita lähden toteuttamaan innoissani. Asiakkaiden palautteet ja toiveet ovat myös erittäin tervetulleita jatkuvaan kehitystyöhömme”, Susanna jatkaa. ”Meiltä saa tuotteet arkeen, viikonloppuun ja vähän ekstraakin. Asiakkaat arvostavat tänä päivänä vaivattomuutta, helppoutta ja nopeutta – meillä nämä onnistuvat.”

Molemmissa kaupoissa vastuullisuustyö on tärkeä osa perusarkea. K-Market Saarentauksella on hyvät kierrätyspisteet ja kummassakin ruokahävikin minimoiminen on ollut tärkeässä osassa jo tähän saakka. ” Pientoimijoita ja lähiruokaa pidetään sekä lisätään valikoimaan kannattavasti asiakkaiden toiveiden pohjalta. Myös henkilökunnan hyvinvointi ja viihtyvyys ovat minulle tärkeitä asioita”, kertoo uusi kauppias.

Susanna kertoo aloittaneensa K-uransa TET-harjoittelijana K-Marketissa ja sieltä hän arvelee kipinän syttyneenkin kauppiasuralle. ”Olen työskennellyt K-Marketissa reilu kuusi vuotta ja siitä siirryin Keskoon. Viimeisimpänä toimin kaupan valmentajan tehtävissä.”

Susanna haluaa lähettää kiitoksensa kaikille kasvattajakauppiailleen: Sanna Järveläiselle Hyvinkäälle, Mikko Kontiolle Hämeenlinnaan sekä jo eläköityneelle kauppiasparille Merja ja Esa Ahokkaalle.

Susannan perheeseen kuuluvat puoliso Mika Mikkola ja lapset Jimi 10 vuotta sekä Jenny 9 vuotta. Mika jatkaa omassa ammatissaan mutta Susanna lupaa, että hänet tapaa kaupan käytäviltä harjoittelemassa kaupan arkea. Vapaa-aikaansa Susanna viettää perheen, ystävien, ulkoilun ja rakennuspuuhailujen parissa.

Takaisin ylös