Pauliina Myllynen luotsaamaan K-Market Hakaniemeä ja Hakaniemen Herkkua

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 19.12.2021 Pauliina Myllynen aloittaa kauppiasuransa tammikuussa ja ottaa vastuulleen Helsingin Hakaniemestä kaksi K-Marketia; K-Market Hakaniemen Porthaninkadulta ja K-Market Hakaniemen Herkun Siltasaarenkadulta.

Pauliina iloitsee, että pääsee aloittamaan yrittäjänuransa Hakaniemessä. ”Hakaniemestä on kovaa vauhtia muodostumassa Helsingin kolmas keskusta. On turvallista hypätä toimivaan kokonaisuuteen ja keskittää katse tulevaisuuden visioihin. Nykyiset kauppiaat Aleksi Helenius ja Jenni Hämäläinen ovat tehneet upeaa työtä kummankin kaupan eteen ja tästä on hyvä jatkaa.”

”Olen vihdoinkin toteuttamassa omaa unelmaani ryhtyessäni yrittäjäksi K-kauppiaana. Meillä on suvussa yrittäjiä eri aloilta, joiden matkaa olen seurannut mielenkiinnolla lapsesta saakka. Eniten olen ihaillut kumpaakin isoäitiäni, jotka toimivat yrittäjinä vuosikymmenet, äitiyden ohella. He tekivät työtä koko sydämellään, työllistivät ja rakensivat omalta osaltaan maamme tulevaisuutta. Oman yrittäjyyteni arvot kumpuavat juuriltani, näistä sukuni vahvoista naisista!”, Pauliina kertoo.

Molempia kauppoja kehitetään asiakas kaiken tekemisen keskiössä

”K-Market Hakaniemi on perinteinen kauppapaikka ja haluamme palvella mutkattomasti sekä alueen asukkaiden tarpeita että ohikulkevia eväiden noutajia”, sanoo Pauliina. Pienestä korttelikaupasta löytyy kokoaan suurempi valikoima lounas- ja eväsvaihtoja hyvän perusvalikoiman lisäksi. Woltin kuljetuspalvelulla saa nopeat toimitukset kaupan valikoimista kotiin tai konttorille. Hakaniemen erikoisuus on innovatiivinen ravintola SloBros, josta asiakas voi tilata ruoka-annoksia mukaan tai nauttia annoksen paikan päällä kaupassa.

K-Market Hakaniemen Herkku sijaitsee katutason alapuolella metrokäytävän suulla. Kaupan luonteeseen kuuluvat nopea palvelu ja kätevästi mukaan otettavat lounas- sekä eväsvaihtoehdot. Kaupan valikoimia kehitetään koko ajan sesongit huomioiden asiakkaiden toiveista, höystettynä mielenkiitoisin uutuuksin.

”Molemmissa kaupoissa hurmataan asiakkaat nopealla, ystävällisellä ja henkilökohtaisella palvelulla sekä oikeanlaisilla valikoimilla”, Pauliina lupaa. ”Tarjoamme Hakaniemen parhaat eväät matkasi varrelta. Pyrin olemaan kummassakin kaupassa yhtä paljon näkösällä, työskentelemässä asiakkaidemme parissa. Odotan jo innolla erilaisia toiveita ja ideoita, joiden pohjalta kehittää kauppoja – Nähdään siis Hakiksessa!”

Vastuullisuutta toteutetaan kaupan tekemisissä ihan jokaisena päivänä. ”Henkilökunnastani pidetään huolta, valitsemme vastuulliset tavarantoimittajat ja toimimme paikallisesti, yhteisön hyväksi. Hävikin minimoimiseksi teemme erilaisia toimia, mm ruoka-avustuksena. Välitämme aidosti asiakkaistamme ja takaamme turvallisen asioinnin niin pienille kuin suurille asiakkaillemme!”, luettelee Pauliina kauppojensa vastuullisuustyöstä.

Pauliina on tehnyt pitkän uran Fazerilla ravintolapäällikkönä sekä ravintolaryhmäpäällikkönä. Keskossa hän on toiminut viisi vuotta päivittäistavarakaupan kehitystiimissä, rakentaen uusia ateriakonsepteja kaupoille mm. suositun Meillä tehty - konseptin ja valmentaen kaupan ammattilaisia.

Pauliina suoritti kauppiasvalmennuksensa kolmella eri kauppiaalla Vantaalla, K Market Ylästössä, K Supermarket Nikinmäessä ja viimeisimpänä K Market Tikkurissa ja Dixissä. ”Sydämellinen kiitos kaikille kauppiaille sekä työkavereille luottamuksesta ja tärkeistä opeista tulevaisuuteen. On upeaa kun on sparrauskavereita matkassa!”, lähettää Pauliina terveisensä.

Pauliinan perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 9-, 14- ja 16 vuotiaat lapset sekä päivittäisestä ulkoilusta huolen pitävä labradorinnoutajaneiti. Perheen yhteinen vapaa-aika kuluu lasten harrastuksissa, jääkiekon ja koripallon parissa. Omalle mökille Keski-Suomeen matkataan aina kun mahdollista. Pauliinan sydäntä lähellä on vapaaehtoistyö ja hän on mukana mm. Mannerheimin lastensuojeluliiton paikallisen yhdistyksen puheenjohtajana. ”Kuntosalilla ehdin käydä tässä pyörityksessä liian harvoin!”, hän tunnustaa.

Takaisin ylös