K-Rauta Jämsän ja Mäntän kauppiaaksi Matti Nuora

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 16.9.2021 KLO 9 K-Rauta Jämsän uusi kauppias on Matti Nuora. Hän aloittaa yrittäjänuransa Jämsässä 16.9. K-Rauta Mäntän kauppiasvastuu siirtyy hänelle joulukuun aikana.

Kauppiasura alkaa odottavin mielin

Uusi kauppias Matti Nuora on rautakaupan ammattilainen. Hän on työskennellyt vuodesta 2008 saakka rautakaupan tehtävissä. Kauppiasura käynnistyy Jämsästä, jonne hän tulee Jyväskylän K-Rauta Seppälän yrityspalvelun avainasiakaspäällikön tehtävistä. Rautakauppiasvalmennuksen ja yrittäjän ammattitutkinnon hän on suorittanut 2019.

”Aloitan kauppiasurani innostuneena ja odottavin mielin. Nyt toteutuu pitkäaikainen ajatukseni yrittäjäksi lähtemisestä”, Matti kertoo. ”Rautakaupan maailma ja asiat ovat minulle tuttuja ja lähden luottavaisin mielin aloittamaan urani K-kauppiaana.”

”Niin Jämsän kuin Mäntän K-Raudan asiat on hyvällä mallilla ja näin voinkin ensin keskittyä tutustumaan kauppojen henkilökuntaan ja asiakkaisiin sekä paikkakuntiin”, listaa Matti toimiaan. ”Haluan, että olemme luotettavin rautakaupan toimija alueidemme asiakkaille ja vapaa-ajan asukkaille.”

Matti Nuoralle on tärkeää, että henkilökunta viihtyy työssään. ”Tyytyväiset työntekijät takaavat sen, että asiakkaat ovat myös tyytyväisiä.” Matin vetovastuuseen siirtyvissä kaupoissa hyvä asiakaspalvelu on kunniassaan. ”Meiltä saat vinkit, neuvot ja henkilökohtaisen palvelun”, lupaa Matti. Asiakkaat hän toivottaa tervetulleiksi asioimaan ja tutustumaan uuteen kauppiaaseen.

K-Raudan valikoimien suosikkituotetta Matti Nuoralta kysyttäessä hän vastaa: ”Yhtä yksittäistä tuotetta en osaa nimetä mutta olen iloinen, että valikoimistamme löytyy runsaasti suomalaisia tuotteita, joita voimme tarjota asiakkaillemme.”

Matti Nuoran perheeseen kuuluu puoliso Riikka, joka jatkaa omassa ammatissaan ja lapset Leevi 11 vuotta ja Ronja 9 vuotta. Vapaa-ajallaan Matti pitää huolta kunnostaan kuntosalilla, ulkoillen ja kesäisin pelaamalla jalkapalloa ”Lasten harrastuksiin vienti ja seuraaminen on kiinteä osa perheemme elämää. Leevi harrastaa uintia ja Ronja ratsastusta.”

Takaisin ylös