Ville ja Lumia Hjelt Neste K Kivistönmäen kauppiaiksi

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 17.2.2021 Ville ja Lumia Hjelt aloittavat yrittäjänuransa maaliskuun puolessavälissä Lahden Neste K Kivistönmäessä.

Ville palaa Kivistönmäelle

Ville kertoo, että hänen työuransa huoltoasemalla on alkanut vuonna 2015 ja juurikin Neste K Kivistönmäellä. ”Lähdemme odottavin ja innostunein fiiliksin kauppiasurallemme. Neste K Kivistönmäki omaa pitkät perinteet lahtelaisena huoltoasemana ja sitä on uudistettu aina ajan hengen mukaiseksi”, Ville ja Lumia kertovat.

Villen ja Lumian suunnitelmat ovat selvät: ”Teemme asiakkaillemme Neste K Kivistönmäestä Lahden alueen laadukkaimman ja palvelevimman huoltoaseman.”

”Tulemme jatkamaan Neste K-ketjun vastuullista toimintaa. On kunnia-asia työskennellä maailman vastuullisimman ruokakaupan kanssa. Panostamme myös kovasti turvallisuuteen, että huoltoasemallamme on turvallista asioida ja työskennellä”, Hjeltit linjaavat.

Ville on kouluttautunut urheiluhierojaksi mutta kaupan ala vei hänet mukanaan. Villellä on työuraa lahtelaisilta huoltoasemilta ja kauppiasharjoittelun hän on suorittanut Neste K Tuuliharjassa. Ennen yrittäjänuraansa hän on työskennellyt K-Citymarket Karismassa. ”Haluan lähettää erityiskiitokseni kauppiasvalmentajalleni Tuomo Siiralle!”, Ville kiittää.

Lumia on koulutukseltaan sosionomi AMK. Hän on työskennellyt sosiaalialalla aikuissosiaalityössä ja Kelassa. Kaupan työ ei ole myöskään hänelle vierasta. Lumia on työskennellyt useamman vuoden K-Supermarket Masissa ja apulaismyymäläpäällikkönä vaatetusalalla. Lumia on parhaillaan hoitovapaalla mutta osallistuu kaupan työhön aina, kun vain pystyy.

Hjeltien perheeseen kuuluu 1,5-vuotias tytär ja suomenlapinkoira. Vapaa-aikaa he viettävät perheenä kaikkea mukavaa yhdessä puuhaillen ja muun muassa luonnossa liikkuen. Villen ja Lumian sydäntä lähellä on kalastus sekä viime vuosina he ovat innostuneet myös frisbeegolfista.

Neste K -liikenneasemat tarjoavat asiakkaille palvelua ”Paremman pysähdyksen taktiikan” mukaisesti. Tavoitteena on tarjota asiakkaille Suomen ylivertaisin liikenneasemakokemus sekä parasta ruokaa maanteillä liikkujille. 

Takaisin ylös