Sesongin tuotteita ja trendejä – Päijät- ja Kanta-Hämeen paras K-Market on Visamäki Hämeenlinnassa

Vuoden 2023 Päijät- ja Kanta-Hämeen parhaana K-Marketina on palkittu kauppias Iina Kaarnan luotsaama Visamäki. 

Palkinnon K-Market Visamäelle toivat konkreettiset valikoima- ja esillepanomuutokset, joissa on huomioitu vahvasti myös asiakasrakenne ja erilaiset tuotetoiveet. Kauppa tarjoaa aktiivisesti sesongin valikoimiin kuuluvia tuotteita ja seuraa hienosti ajankohtaisia trendejä. 

“Tuntuu aivan mahtavalle saada tällainen tunnustus, olen sanaton ja yllättynyt! Olen ollut Visamäessä kauppiaana nyt puolitoista vuotta, ja sen aikana olemme yhdessä henkilökunnan kanssa tehneet paljon uudistuksia liikeideaan nojaten. Näistä suurimpana on Wolt, joka on toiminut meillä todella hyvin. Meille on tärkeää, että kaupalla kaikilla on hyvä fiilis, niin henkilökunnalla kuin asiakkailla ja että pysymme ajan hermolla”, iloitsee kauppias Iina Kaarna

Alueen paras K-Market valitaan sen perusteella, miten se on kehittänyt liikevaihtoaan, menestynyt asiakastyytyväisyystutkimuksissa ja miten kaupan henkilöstöjohtaminen toimii. Palkintoon vaikuttaa myös se, miten kaupan liikeidea tulee asiakkaiden arjessa näkyväksi ja miten kauppa kehittyy ajassa.   

“Kaupassa on oikea tekemisen meininki! Toimintaa kehitetään jatkuvasti ajan vaatimusten mukaisesti. Kauppias jakaa vastuuta ja osallistaa henkilökuntaa. Tästä kertovat myös hienot henkilöstötutkimuksen tulokset”, kertoo K-Market-ketjun johtaja Jesper Åberg

K-Market-ketju palkitsee joka vuosi parhaita kauppojaan alueellisesti ja valtakunnallisesti. Lisäksi kauppoja palkitaan erilaisten vuosittain vaihtuvien teemojen perusteella.   

Etelä-Suomen erikoispalkitut K-Marketit 2023: 

  • Paras myynnintekijä: Tommi Karlsson, Jeanette Wesander, K-Market Gammelbacka, Porvoo 

  • Paras liikeidea: Arsi Kovanen, Jenni Kovanen, K-Market Parila, Tuusula 

  • Paras verkkokauppa: Riitta Hakkarainen, K-Market Kinnari, Järvenpää 

  • Asenne !: Teija Tiihonen, K-Market Kaunismäki, Mäntsälä 

  • Asiakastyytyväisyys: Sanna Harju, Rami Harju, K-Market Karppala, Nurmijärvi 

  • Tulokas: Ulriikka Koirikivi, Antti Koirikivi, K-Market Lappeentie, Imatra 

  • Paikallinen vaikuttaja: Kalle Kouvo, K-Market Särä, Lemi 

  • Uudistaja: Mari Paalanen-Taskinen, Anni Simonen, K-Market Woikantori, Voikkaa 

  • Aktiivinen markkinoija: Sanna Harju, Rami Harju, K-Market Karppala, Nurmijärvi 

  • Innostuja: Joel Mettälä, K-Market Savitaipale, Savitaipale 

  • Asiakasta varten: Vesa Lahtinen, K-Market Lohjanportti, Lohja 

  • Asiakasta varten: Kai Välimaa, Annina Mikkola, K-Market Liipola, K-Market Saksala, Lahti 

  • Vuoden kauppias – kauppiaiden valinta: Mika Koivuneva, K-Market Kuusankoski, Kouvola 


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös