K-RAUDAN LEHDISTÖTIEDOTE 10.5.2024 Vuoden 2022 tammi-huhtikuuhun verrattuna myynti on peräti kolminkertaistunut. Jätelakiuudistus on nostanut kompostoreiden myyntiä.
Korhonen, 43, aikoo ammentaa ideoita kauppojensa kehitykseen monipuolisesta rautakaupan työkokemuksestaan. Korhonen aloitti heti armeijan jälkeen varastomiehenä sekä eri osastoilla myyjänä K-Rauta Tourutornissa Jyväskylässä. Kaupan esimiehen ammattitutkinnon suorittamisen jälkeen Korhonen palasi yritysmyyjäksi K-Rautaan. K-Rauta-kauppiasvalmennuksesta Korhonen valmistui vuonna 2020.
Tuore kauppias odottaa jo innolla sitä, että pääsee toteuttamaan omia ideoitaan asiakkaiden hyväksi. Saarijärven ja Äänekosken K-Raudoissa hän aikoo panostaa erityisesti asiakaspalvelun kehittämiseen.
- Yritysasiakkaita aiomme palvella päivittäistä asiointia helpottavilla ja aikaa säästävillä ratkaisuilla. Kuluttaja-asiakkaille tarjoamme hyvän ja asiantuntevan palvelun lisäksi ideoita ja ohjeita, Korhonen kertoo suunnitelmistaan.
K-Rauta Äänekoski ja K-Rauta Saarijärvi työllistävät yhteensä noin 20 henkilöä.
Korhonen asuu perheineen Jyväskylässä. Perheeseen kuuluvat vaimo Elina, 17- ja 14-vuotiaat tyttäret sekä jackrusselinterrierit Hilla ja Masa-Äijä. Harrastuksiin kuuluvat moottoripyöräily, harrastejääkiekko ja luonnossa lenkkeily.
- Aivan mahtavaa päästä tutustumaan työntekijöihin ja asiakkaisiin. Nähdään kaupoilla!, Korhonen toivottaa uusille ja vanhoille asiakkaille.
Lisätietoja:
Jani Korhonen, kauppias 29.9. alkaen, K-Rauta Saarijärvi ja Äänekoski, puh. 050 433 3905, jani.b.korhonen@k-rauta.fi.