Keskolle 63 miljoonan euron myyntivoitto kiinteistökaupasta

Kesko-konserni on myynyt tänään 13 vähittäiskauppakiinteistöään eri puolilta Suomea Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varmalle. Kohteiden velaton kauppahinta on 156 milj. euroa. Kesko-konsernille kaupasta syntyvä myyntivoitto on 63 milj. euroa, joka käsitellään kertaluonteisena eränä Keskon neljännen vuosineljänneksen liikevoitossa. Samassa yhteydessä Keskon Eläkekassa on myynyt yhden omistamansa kiinteistön.

Kaikki edellä mainitut kiinteistöt on vuokrattu takaisin Keskon toimialayhtiöiden käyttöön 5-15 vuoden pituisilla vuokrasopimuksilla jatko-optioin. Kesko-konsernin myymien kiinteistöjen osalta vuokravastuu on 142 milj. euroa, jota ei luokitella rahoitusleasingiksi.

Kesko-konsernin osalta kauppaan kuuluvista 13 kiinteistöstä kahdeksan on K-ruokakauppaketjujen, kolme K-raudan, yksi Anttila-tavarataloketjun ja yksi VV-Auton käytössä. Tehty kauppa ei aiheuta muutoksia kauppojen toimintaan. Kesko-konsernin myymien kiinteistöjen yhteenlaskettu pinta-ala on 111 000 m².

Keskolla oli 31.12.2008 Suomessa ja muissa Pohjoismaissa, Baltiassa ja Venäjällä omistuksessaan kiinteistöjä 1,0 milj. m² ja vuokrakohteita 2,9 milj. m². Keskon kauppapaikkainvestoinnit olivat 279 milj. euroa vuonna 2008.

Lisätietoja:
Talous- ja rahoitusjohtaja Arja Talma, Kesko Oyj, puh. 01053 22113
Talousjohtaja Jukka Erlund, Kesko Oyj, puh. 01053 22338

Kesko Oyj

Paavo Moilanen
viestintäjohtaja

JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.kesko.fi


Takaisin ylös