K-ryhmä uudenlaiseen ruoan verkkokauppakokeiluun Woltin kanssa: tarjolla koko kaupan valikoima, toimitus jopa tunnissa

K-ryhmän ruoan verkkokauppa palvelee pian entistä monipuolisemmin, kun K-ryhmä aloittaa kokeilun ruokaostosten pikatoimituksista Helsingissä yhdessä Woltin kanssa. Uudenlaisessa kokeilussa asiakkaan tilattavissa on ruokakaupan koko valikoima, mikä poikkeaa muista samantyyppisistä toimintamalleista. Myös toimitusalue ja -ajat ovat poikkeuksellisen laajat.

Viimeisen vuoden aikana räjähdysmäisen kasvun tehnyt ruoan verkkokauppa on tullut tutuksi yhä suuremmalle osalle suomalaisia.

”Laajenevassa asiakaskunnassa on erilaisia tarpeita. Asiakkaiden toiveet eroavat esimerkiksi toimitusnopeuden osalta: toiset tekevät viikon ostokset kerralla, mutta toiset aloittavat iltapäivällä saman päivän illallisen suunnittelun. Näissä tilanteissa haluamme auttaa asiakkaitamme yhä joustavammin. Siksi keräämme alkuvuonna kokemuksia pikatoimituksista uudentyyppisellä toimintamallilla Helsingissä”, verkkokaupan ja digitaalisten palvelujen johtaja Antti Rajala K-ryhmästä kertoo.

Tällä viikolla alkavassa pilotissa yhteistyökumppanina on pikatoimitusten pioneeri Wolt, jonka lähettikumppanit toimittavat tilaukset jopa tunnissa perille K-Market Töölöntorilta.

Ostosten tilaus tehdään K-Ruoan omassa verkkokaupassa, ja asiakkaalle on tarjolla koko ruokakaupan valikoima aina palvelutiskin tuotteita myöten. K-Market Töölöntorin valikoima kattaa noin 7 000 tuotetta.

”K-Market Töölöntori on tunnettu palvelutiskistään ja esimerkiksi ravintolatasoisen valmiin ruoan valikoima on kaupassa laaja. Uusi toimintamalli mahdollistaakin esimerkiksi valmiin lounaan tilaamisen samalla kerralla illallistarpeiden kanssa”, Rajala toteaa.

Myös toimitusalue ja -ajat ovat poikkeuksellisen laajat varsinkin toimitusten nopeus huomioiden: toimituksia tehdään koko Helsingin niemelle aina Lauttasaaresta Viikinrantaan kuutena päivänä viikossa, esimerkiksi arkisin aina klo 22 saakka.

“On hienoa päästä aloittamaan yhteistyö K-ryhmän kanssa. Kyseessä on meille Suomessa ensimmäinen kumppani, jolle toteutamme palvelun toimintamallilla, jossa asiakas tekee tilauksen Woltin sovelluksen sijaan kumppanin palvelussa, mutta Wolt toteuttaa kuljetuksen yhteistyössä Woltin lähettikumppanien kanssa”, Woltin maajohtaja Henrik Pankakoski kertoo. “Asiakas saa tekstiviestitse linkin kuljetuksen reaaliaikaiseen seurantaan siinä vaiheessa, kun Woltin lähettikumppani noutaa tilauksen kaupalta.”

“Toivomme nopeiden kotiinkuljetusten helpottavan ihmisten arkea. Tulemme panostamaan entistä voimakkaammin päivittäistavaroiden kotiinkuljetuksiin tämän vuoden aikana”, Pankakoski jatkaa.

Takaisin ylös