Kesko ja K-kauppiaat lahjoittivat äitienpäivänä Helsingin kaupungille kuvanveistäjä Pekka Jylhän odottavaa äitiä kuvaavan veistoksen. Paljastustilaisuutta seurannut runsaslukuinen yleisö kehui veistoksen merellistä sijaintipaikkaa Kaivopuistossa.
Katso dokumentti Odotus-veistoksen valmistumisvaiheista tästä.

Veistos viestii vastuuta lapsesta
Yli kolme metriä korkean Odotus-veistoksen paljastivat pääjohtaja Matti Halmesmäki ja Helsingin kaupunginjohtaja, ylipormestari Jussi Pajunen.
Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen painotti äidin merkitystä puheessaan:
- Tämä syvästi koskettava teos on kunnianosoitus äideille. Äitiä tärkeämpää henkilöä ei ole eikä äidin rakkautta ja huolenpitoa voita mikään. Toivon, että Keskon hanke toimii esikuvana muille ja on alku uudenlaiselle mesenaattitoiminnalle.

Keskon johdon assistentti Aino Natunen sekä Jaana ja Jussi Pajunen kuuntelevat Ylioppilaskunnan Laulajien esitystä.

Pronssinen taideteos esittää odottavaa äitiä, joka säteilee ympärilleen valoa, energiaa ja uskoa tulevaisuuteen.

- Kuvanveistäjä Jylhä on erinomaisella tavalla onnistunut taiteen keinoin kuvaamaan äitien, lasten ja perheiden sielunmaisemaa veistoksessaan, luonnehti Keskon hallituksen puheenjohtaja Heikki Takamäki. Kuvassa Matti ja Erja Halmesmäki Kaija ja Heikki Takamäen kanssa.
Taiteen pitää herättää keskustelua
Veistosideasta toteutukseen kului lähes viisi vuotta. Kesko oli hankkeen alusta alkaen tiiviissä yhteistyössä Helsingin taidemuseon museonjohtaja Janne Gallen-Kallela-Sirénin sekä arkkitehti Klas Fontellin kanssa.
- Taide on ollut ihmisen matkassa kauemmin kuin kirjoitustaito. Taidetta ei voi opettaa - se on jotain, mitä koemme, kun näemme. Taiteen pitää provosoida ja herättää keskustelua, museonjohtaja Janne Gallen-Kallela-Sirén sanoi.
Odotus-veistos on tarkoitettu kaikkien iloksi ja kosketeltavaksi.
Veistoksen äidin hiukset ja helmat hulmuavat merituulessa
Taiteilija Pekka Jylhä on Suomen arvostetuimpia kuvanveistäjiä. Hänen tunnetuimpia teoksiaan on Urho Kekkosen muistomerkki Helsingissä Finlandiatalon lähellä. Elokuussa 2010 valmistuvaan Vantaan Pyhän Laurin kappeliin Jylhä on tehnyt lasista kyynelhelmien ketjun.
- Meri on Odotus-veistoksessa keskeisessä roolissa. Äidin katse on utelias, kohti merta. Merituuli näkyy äidin hiuksissa ja hameen helmassa. Rantapallo tuo mukaan iloa ja leikkiä. Halusin luoda modernin ja rohkean suomalaisen naisen, joka käy ennakkoluulottomasti kohti tulevaisuutta, Jylhä luonnehti teostaan.

Idean isä Matti Halmesmäki ja toteuttaja Pekka Jylhä iloitsevat lopputuloksesta. - Veistoksessa ja sen valaistuksessa on nerokkaasti ja ajatuksia herättävästi kuvattu myös syntymätön ihmislapsi ja syntymisen ihmeen merkitys tulevaisuudelle, sanoi Matti Halmesmäki.

Jylhä käytti veistoksen malleina 14-vuotiasta Martta-tytärtään ja Sanna-vaimoaan.
Veistos luo valoa ja tulevaisuuden toivoa
Galleristi Hanna Mamia Galleria Sculptorista oli tullut julkistustilaisuuteen lastensa kanssa.
- Olen iloinen tästä uudesta, julkisesta veistoksesta. Tunnen hyvin Pekka Jylhän töitä ja niistä välittyy aina elämänilo. Veistos antaa konkreettisen perinnön lapsillemme.

Myös Mamian lapset, 7-vuotias Anton ja 5-vuotias Ada, tutkivat veistosta innokkaasti. Antonin ei tarvinnut kauan miettiä odottavan äidin vauvan sukupuolta miettiä :- Se on tyttö, Anton sanoi painokkaasti.

- Meri on aina ollut suomalaisten tie pois. Veistoksen äiti katsoo merelle, tulevaisuuteen. Naisen elämässä on paljon odotusta, totesivat HUS:n osastoryhmän päällikkö Merja Kumpula, ylilääkäri Maija Haukkamaa ja Kari Haukkamaa.

Metropoliitta Ambrosius näki veistoksessa valoa ja toivoa.
- Pekka Jylhä on henkinen taiteilija. Tässä työssä on näkyvä ja näkymätön maailma sisäkkäin. Äiti katsoo luottavaisesti tulevaisuuteen, merelle, joka on mahdollisuuksien maailma ja reitti löytöretkille.
Kuvia veistoksen valmistumisvaiheista
Pekka Jylhän sivut
Lehtijuttuja Odotus-veistoksesta:
Suomen Kuvalehti
Talouselämä
Helsingin Sanomat
Ilta-Sanomat