Etusivu Konserni Rautakauppa

Rautakauppa


Rautakauppa

Rautakesko on rakentamisen, kodin kunnostamisen ja sisustamisen tuotteiden ja palvelujen johtava vähittäiskauppayhtiö, joka toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Venäjällä ja Valko-Venäjällä. Rautakesko kehittää K-rauta-, Rautia-, K-maatalous-, Byggmakker-, Senukai- ja OMA-vähittäiskauppaketjuja sekä yrityspalvelumyyntiä toiminta-alueellaan asiakaslähtöisesti.

Rautakeskon toiminnan ydinalueet ovat keskitetty ketjuvalikoimien ja palveluiden kehittäminen, ostotoiminta ja logistiikka sekä ketjukonseptien ja kauppapaikkaverkoston kehittäminen. Rautakauppoja on yhteensä 363 kahdeksassa toimintamaassa ja maatalouskauppoja on Suomessa 88. Suomessa kauppoja johtavat rauta- ja maatalouskauppiaat. Myös Norjassa on kauppiasvetoisia vähittäiskauppoja.

Rautakeskon vahvat ketjukonseptit

Rautakeskon toiminta perustuu hyvin tutkituista asiakastarpeista lähteviin vahvoihin ketjukonsepteihin, kansainvälisesti monistettuihin parhaisiin vähittäiskauppayhtiön käytäntöihin ja tehokkaaseen tavarahankintaan. Rautakeskon kansainvälinen toimintamalli yhdistää eri maissa toimivien ketjujen tavararyhmähallinnan, ostotoiminnan, logistiikan, tietojärjestelmäohjauksen ja verkostokehityksen. Näiden synergiaetujen avulla asiakkaille pystytään tarjoamaan kiinnostavia tuotteita ja palveluja kilpailukykyiseen hintaan.

K-rauta on Rautakeskon kansainvälinen konsepti, jonka keskeisiä elementtejä ovat laajat valikoimat, asiakkaan elämää helpottavat kokonaisratkaisut ja -palvelut sekä luotettava hinta-laatusuhde. Konseptissa yhdistyvät kuluttajien, rakentajien ja ammattiasiakkaiden kokonaispalvelut sekä valikoimat. K-rauta-ketju toimii Suomessa, Ruotsissa, Virossa, Latviassa ja Venäjällä.

Rautia-ketju on kauppapaikkaverkostoltaan Suomen laajin rautakauppaketju. Sen valikoima palvelee erityisesti rakentajia, remontoijia ja rakennusalan ammattilaisia. Keskeisiä kilpailuetuja ovat kokonaisvaltainen asiakaspalvelu, paikallinen asiakastuntemus ja yhteistyöverkosto. Useilla paikkakunnilla Rautiat ja K-maatalous toimivat yhdessä.

K-maatalous on Suomessa toimiva ketju, jonka vahvuuksia ovat paikalliset olosuhteet tuntevat K-maatalous-kauppiaat, laaja tuotevalikoima sekä palveluiden ja verkoston laajuus. Aktiivinen yhteydenpito maatalousyrittäjiin sekä tiedon ja tietotekniikan hyödyntäminen luovat edellytykset hyvälle asiakastyytyväisyydelle.

Byggmakker-ketju on Norjan laajin rautakauppaketju. Sen erityisiä vahvuuksia ovat rakennustarvikemyynti ja ammattiasiakasosaaminen.

Senukai-ketju on Liettuan markkinajohtaja. Ketjun Mega Store -konsepti tarjoaa asiakkailleen lähes kaikki rakentamisen ja asumisen tuotteet yli 20 000 m2:n myymälöissä.

OMA on Valko-Venäjän suurin rautakauppaketju.

Yritysasiakkaiden kumppani

Rautakesko Yrityspalvelu toimii Suomessa ja palvelee rakennusalan ammattilaisia yhdessä K-rauta- ja Rautia-ketjujen kanssa. Yrityspalvelun asiakkaita ovat muun muassa valtakunnalliset rakennusliikkeet, teollisuus, kunnat ja muut yritysasiakkaat. Rautakesko Yrityspalvelu hyödyntää asiakaspalvelussa K-rauta- ja Rautia-verkostoa. Suuri osa Yrityspalvelun toimituksista kulkee tämän verkoston toimipisteiden kautta.

Kauppapaikkaverkostoa vahvistettiin

Vuonna 2011 Suomessa avattiin uusi K-rauta Kuopiossa, Rautia Oulussa ja K-maatalous Vieremällä. Lisäksi kaikki Rautakeskon ketjut Suomessa toteuttivat lukuisia merkittäviä konsepti- ja liiketyyppiuudistuksia vuonna 2011. Venäjällä avattiin uusi K-rauta Pietariin ja ensimmäinen K-rauta Moskovaan. Ruotsissa K-rauta avasi uuden myymälän Haaparantaan. Norjassa avattiin kolme uusittua Byggmakker-myymälää: Stiltre, Sogne ja Hallingdal.

K-rauta-ketjun Design Center -suunnittelu- ja palvelualue helpottaa asiakkaan asiointia, ideointia ja suunnittelua. Keskitetyllä näyttelyalueella asiakkaalle tarjotaan suunnittelua, palveluja ja esillepanoja ideoinnista asennukseen.

K-raudan uudistettu k-rauta.com-verkkopalvelu otettiin käyttöön kaikissa toimintamaissa ja Rautia-ketjussa rautia.fi-verkkopalvelun sisältöä kehitettiin. Rakentamiseen ja kodin kunnostamiseen sekä energiatehokkuuteen liittyviä työohjevideoita, menekkilaskureita sekä sisustamisen trendejä ja vinkkejä lisättiin molempien ketjujen verkkosivuille.

Ideoinnista asumisen ratkaisuihin

Rautakeskon tavoitteena vuonna 2012 on markkinakasvua parempi myynnin kasvu. Rautakaupan markkinoiden ennakoidaan kehittyvän vaihtelevasti eri toimintamaissa. Myös kuluttaja- ja ammattiasiakasryhmien välillä on maakohtaisia eroja.

Rautakesko investoi voimakkaasti Venäjän toimintojen laajentamiseen. Suunnitelmissa on avata Venäjällä yksitoista uutta K-rautaa vuosina 2012–2015. Investoinnit ovat noin 300 miljoonaa euroa. Tavoitteena on saavuttaa Venäjällä 800 miljoonan euron liikevaihto vuoden 2015 loppuun mennessä.

Rautakesko vahvistaa ja uudistaa kauppapaikkaverkostoaan myös muissa toimintamaissa. Rakenteilla ovat K-raudat Suomessa Kouvolaan, Turkuun ja Ylivieskaan, Ruotsissa Uppsalaan ja Linköpingiin sekä Venäjällä Moskovaan. Rautia-K-maataloudet ovat rakenteilla Turkuun ja Keuruulle ja Rautia Muhokseen.

Asiakkaalle tarjottavien verkkopalvelujen sekä suunnittelu- ja asennuspalvelujen kehittämistä jatketaan vuonna 2012. Myös sosiaalista mediaa hyödynnetään vuoropuhelussa asiakkaiden kanssa.

Vastuullisuuden, ympäristöarvojen ja energiatehokkuuden merkitys asiakkaiden ostokäyttäytymisessä kasvaa edelleen. Rautakeskon ketjujen tavoitteena on auttaa asiakasta asumisen energiatehokkuuteen liittyvissä kysymyksissä ja projekteissa. Ketjukauppojen henkilökuntaa koulutetaan Energiaosaaja-koulutuksissa ja Energiamestari-ammattitutkintokoulutuksessa. Asiakas saa yhden palvelupisteen kautta kaikki energiatehokkaassa rakentamisessa ja remontoinnissa tarvittavat tutkimukset, selvitykset ja suunnitelmat sekä niihin liittyvät tuotteet ja asennukset.

Kansainvälistä tavararyhmähallintaa ja ostotoimintaa tiivistetään edelleen vähittäiskaupan tehokkaammalla ohjauksella. Omia merkkejä (Cello, Prof ja FXA) kehitetään pitkäjänteisesti ja niiden osuus myynnistä kasvaa.

Suomessa alkoi vuoden 2011 lopussa uuden SAP-pohjaisen toiminnanohjausjärjestelmän, RAKSAn käyttöönotto. RAKSA yhtenäistää ketjukauppojen ja Rautakeskon liiketoimintaa tukevat toimintamallit ja vähittäiskaupan tietojärjestelmät useimmissa toimintamaissa.

Maatalouskaupassa panostetaan viljelyohjelman sekä konekaupan verkoston kehittämiseen.

Rauta- ja sisustuskaupan markkinat

Rautakeskon toimialueella alan vähittäiskaupan markkinat ovat noin 25 mrd. euroa (oma arvio).

Suomessa rauta- ja sisustuskaupan vähittäiskaupan markkinat ovat runsaat 3,5 mrd. euroa (alv 0 %) ja ne kasvoivat noin 4,5 % vuonna 2011 (RaSi ry).

Ruotsissa rautakaupan kokonaismarkkinat ovat noin 3,1 mrd. euroa (alv 0 %) ja ne kasvoivat noin 1 % (oma arvio).

Norjassa rautakaupan kokonaismarkkinat ovat noin 5,3 mrd. euroa (alv 0 %) ja ne kasvoivat noin 6 % (oma arvio).

Viron rautakauppamarkkinat ovat noin 0,3 mrd. euroa (alv 0 %) ja ne kasvoivat noin 8 % (oma arvio).

Latviassa rautakaupan kokonaismarkkinat ovat noin 0,3 mrd. euroa (alv 0 %) ja ne kasvoivat noin 5 % (oma arvio).

Liettuassa rautakaupan kokonaismarkkinat ovat noin 0,5 mrd. euroa (alv 0 %) ja ne kasvoivat noin 10 % (oma arvio).

Venäjällä rauta-, sisustus- ja kodintavarakaupan kokonaismarkkinat ovat noin 12 mrd. euroa (alv 0 %) ja ne kasvoivat noin 15 % (oma arvio).

Valko-Venäjällä rautakaupan kokonaismarkkinat ovat noin 0,6 mrd. euroa (alv 0 %) euroa ja ne laskivat euromääräisesti 50 %, paikallisessa valuutassa markkinoiden koko säilyi lähes ennallaan (oma arvio).

Maatalouskaupan markkinat

Maatalouskaupan markkinat Suomessa ovat noin 1,7 mrd. euroa ja ne kasvoivat noin 10 % vuonna 2011 (oma arvio). Markkinoita kasvattivat tuotteiden ja tuotantopanosten hinnannousut.

Lue lisää  LUE LISÄÄ

Rautakaupan taloudellista kehitystä esitellään taulukossa alempana sekä vuosikertomuksen tilinpäätösosiossa.

 

Toimintaympäristö

Rautakauppa

Rautakaupan markkinaosuus

Markkinaosuus Ruotsissa 7 % (HUI, oma arvio). Pääkilpailijat: Bauhaus, Byggmax, Beijer Bygg ja Hornbach

Markkinaosuus Norjassa 18 % (TBF).
Pääkilpailijat: Monter/Optimera (Saint Gobain), Maxbo ja Coop

Markkinaosuus Virossa 18 % (oma arvio).Pääkilpailijat: Ehitus ABC (Saint Gobain), Bauhof, Espak ja Bauhaus

Markkinaosuus Latviassa 16 % (oma arvio). Pääkilpailijat: Depo DIY ja Kursi

Markkinaosuus Liettuassa 30 % (oma arvio). Pääkilpailijat: Bauhof, Emeritazas ja erikoisliikkeet

Markkinaosuus Luoteis- ja Keski-Venäjällä 5 % (Pietari ja Moskova, oma arvio). Pääkilpailijat: Leroy Merlin, OBI, Castorama, Maxidom, Metrika

Markkinaosuus Valko-Venäjällä 9 % (oma arvio). Pääkilpailijat: Novoselkin, Materik

Maataloustarvikekauppa

Maatalouskaupan markkinaosuus

Suomi, K-maatalous-ketju

K-ryhmän rautakauppa,
kauppojen lukumäärät sekä
vähittäis- ja yritysasiakasmyynti
Lukumäärä Myynti, (alv 0 %),
milj. €
2011 2010 2011 2010
K-rauta* 41 41 586 546
Rautia* 106 106 489 463
Rautakesko Yrityspalvelu     226 199
K-maatalous* 88 88 417 378
K-asiakassopimuskaupat 31 32 49 52
Suomi yhteensä 266 267 1 767 1 637
K-rauta, Ruotsi 21 20 216 209
Byggmakker, Norja 110 112 942 864
Muut Pohjoismaat yhteensä 131 132 1 159 1 073
K-rauta, Viro 9 9 60 52
K-rauta, Latvia 8 9 53 47
Senukai, Liettua 17 17 251 228
Baltia yhteensä 34 35 363 328
K-rauta, Venäjä 14 12 237 204
OMA, Valko-Venäjä 6 5 80 72
Venäjä ja Valko-Venäjä yhteensä 20 17 317 277
Rautakauppa ulkomaat yhteensä 185 184 1 839 1 677
Rautakauppa yhteensä 451 451 3 605 3 314
* v. 2011 K-raudoista 1 ja Rautioista 49 oli samalla K-maatalous-kauppoja
* v. 2010 K-raudoista 1 ja Rautioista 50 oli samalla K-maatalous-kauppoja
 
Rautakaupan avainluvut 2011 2010
Liikevaihto milj. € 2 716 2 519
Liikevoitto milj. € 26,3 23,9
Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä   milj. € 26,6 24,0
Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä liikevaihdosta % 1,0 1,0
Investoinnit milj. € 109,8 78,2
Sidotun pääoman* tuotto ilman kertaluonteisia eriä % 3,8 3,8
Henkilökunta keskimäärin 8 874 8 379
* kumulatiivinen keskiarvo
 
Rautakaupan liikevaihto 2011 milj. € muutos, %
Rautakauppa, Suomi     1 233 6,0
K-rauta, Ruotsi     215 3,3
Byggmakker, Norja     592 8,2
K-rauta, Viro     59 13,6
K-rauta, Latvia     53 11,1
Senukai, Liettua     249 9,8
K-rauta, Venäjä     237 16,4
OMA, Valko-Venäjä     80 9,2
Yhteensä 2 716 7,8
 
Rautakaupan sidottu pääoma 31.12. milj. € 2011 2010
Pitkäaikaiset varat     561 505
Vaihto-omaisuus     277 254
Lyhytaikaiset saamiset     264 246
./. Koroton vieras pääoma     -363 -365
./. Pakolliset varaukset -2 -2
Sidottu pääoma** 738 638
** sidottu pääoma tilikauden lopussa

 

Moskovan ensimmäinen ja Venäjän suurin K-rauta avattiin

Moskovan uusi myymälä on nykyaikainen ja monipuolinen rakentamisen, remontoinnin ja sisustamisen palveleva tavaratalo, jossa on panostettu erityisesti myös suunnittelupalveluihin. Asiakkaiden ideointia, suunnittelua ja päätöksentekoa helpottavat myymälän näyttelyalueen runsaat sisustusratkaisut ja esillepanot.

Energiaosaaja

K-rautojen ja Rautioiden Energiaosaaja-palvelun tavoitteena on tehdä kodin energiatehokkuuden parantaminen helpoksi asiakkaalle. Asiakkaille tarjottavia palveluja ja tuotteita ovat esimerkiksi energiansäästökartoitus, lämpökamerakatselmus, ilma- ja maalämpöpumput, aurinkovedenlämmittimet ja aurinkopaneelit asennuksineen.

Vuoden 2011 tapahtumia

  • Rautakeskon myynti kehittyi markkinoita nopeammin
  • Venäjällä avattiin ensimmäinen K-rauta Moskovaan
  • Uudet ja kattavat verkkopalvelut laajenivat kaikkiin toimintamaihin
  • Uusi Energiaosaaja-palvelu tarjoaa asiakkaille energiatehokkaita ratkaisuja ja parempaa asumismukavuutta
  • Omien tuotemerkkien valikoimaa laajennettiin
  • K-maatalouden ykköstapahtuma Kone-Forum keräsi ennätysyleisön, 26 700 vierailijaa

 

Rautakaupat