100 % uusiutuvaa sähköä

Me K-ryhmässä teemme paljon töitä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Jo kahden vuoden ajan kaikki K-kauppoihin hankkimamme sähkö on tuotettu uusiutuvalla energialla eli joko vesivoimalla, bioenergialla tai tuulivoimalla.

Uusiutuva energia on peräisin auringosta, tuulesta, vedestä, maaperän varastoimasta lämmöstä ja biomassoista. Uusiutuva energia on ympäristöystävän valinta, sillä siitä ei vapaudu lainkaan kasvihuonekaasupäästöjä.

Kauppojen kylmälaitteet käyttävät paljon sähköä, ja siksi on tärkeää, että kaikki käyttämämme sähkö on uusiutuvaa eikä siten kuormita ympäristöä.

”Ilmastoteoilla on kiire ja meistä jokaisen tulee toimia. Isona yrityksenä tiedostamme, mikä merkitys teoillamme on. Kun siirryimme vuoden 2017 alussa hankkimaan uusiutuvaa energiaa, muuttui 1 % koko Suomen sähkönkulutuksesta yhdessä yössä ilmastoystävällisemmäksi”, sanoo K-ryhmän vastuullisuusjohtaja Matti Kalervo.

K-ryhmä tuottaa koko ajan enemmän uusiutuvaa energiaa myös itse omilla aurinkovoimaloillaan.  

K-ryhmän tavoitteena on parantaa energiatehokkuutta 10 % vuoteen 2023 mennessä esimerkiksi kaupan kylmäjärjestelmien ja valaistuksen uudistamisella.

Eniten energiansäästöjä saadaan kaupoissa aikaan uusiutuvan energian lisäksi siirtymällä ledivalaistukseen ja energiatehokkaampiin, ympäristöystävällistä hiilidioksidia käyttäviin kylmälaitteisiin sekä tehostamalla entisestään kylmälaitteiden lauhdelämmön talteenottoa.

”Kaupan energiaratkaisujen ansiosta lisälämpöenergiaa tarvitaan monissa kaupoissamme ainoastaan kovilla pakkasilla”, Kalervo sanoo.

Takaisin ylös