K-ryhmän ytimen muodostavat Kesko ja Suomessa toimivat itsenäiset kauppiasyrittäjät. Kesko ja K-kauppiaat työllistävät yhdessä noin 39 000 henkeä ja koko K-ryhmä työllistää noin 45 000 henkeä. Välillisesti K-ryhmä luo työpaikkoja koko arvoketjussaan maailmanlaajuisesti – muun muassa tuotekehityksessä, tehtaissa, tiloilla ja logistiikassa.
Keskon toiminnan tuottamasta taloudellisesta hyödystä pääosan – noin 85 % Keskon liikevaihdosta – saavat tavarantoimittajat, joilta vuonna 2022 ostettiin 10,1 miljardilla eurolla (2021: 9,5 mrd. euroa). Keskolla oli vuonna 2022 noin 23 400 sellaista tavarantoimittajaa, joilta ostettiin vuoden aikana vähintään 1 000 eurolla. Näistä noin 9 400 toimi Suomessa, noin 11 700 Keskon muissa toimintamaissa ja noin 2 300 muualla.
Vuonna K-kauppiaiden suorat ostot Suomen maakunnista olivat lähes 600 miljoonaa euroa.
Vuonna 2022 Keskon investoinnit olivat 449,2 miljoonaa euroa (2021: 276,6 milj. euroa). Kauppapaikkaverkosto on K-ryhmän strateginen kilpailutekijä ja vuonna 2022 kauppapaikkainvestoinnit olivat 268,1 miljoonaa euroa (2021: 129,0 milj. euroa).
Vuonna 2022 Keskon tuloverot Suomeen olivat 118,9 miljoonaa euroa ja muihin maihin 23,5 miljoonaa euroa. Konsernin efektiivinen veroaste oli 19,9 %.
Tuloverojen lisäksi Kesko maksaa, kerää ja tilittää erilaisia veroja kuten kiinteistö- ja omaisuusveroja, valmisteveroja sekä työnantajan ja työntekijän sosiaaliturva- ja eläkemaksuja. Keskon jakamista osingoista peritään ennakonpidätyksiä ja lähdeveroja Suomeen. Keskon lisäksi myös K-kauppiaat maksavat, keräävät ja tilittävät veroja.
Julkaisemme vuosittain Keskon ja K-kauppiaiden tavaraostojen, investointien, maksamien palkkojen sekä K-kauppiaiden maksamien verojen määrän Suomen maakunnittain. Keskon ja K-kauppiaiden tuottama taloudellinen hyöty Suomen maakuntiin vuonna 2022 -taulukko on ladattavissa alta Excel-tiedostona.
Keskon ja K-kauppiaiden tuottama taloudellinen hyöty Suomen maakuntiin vuonna 2022