K-ryhmän tavoitteet valtuustokaudelle 2021-2025

K - Kuntien elinvoiman rakentamisen kumppani

 
Suomalaisen kauppamatka on lyhyt, keskimäärin vain noin 2 kilometriä. Suomen 309 kunnasta vain 43:ssa ei ole K-ruokakauppaa. Maan laajimmalla kauppaverkostolla ja kolmella toimialalla toimiva K on aidosti keskellä elämää, kulkureittien varrella.

Suomen suurin kaupan alan toimija K-ryhmä on strategiansa mukaisesti keskittynyt kannattavan kasvun tavoitteluun kolmella ydintoimialueellaan - päivittäistavarakaupassa, rakentamisen ja talotekniikan kaupassa sekä autokaupassa.

Strategiamme mukaisesti K on nostanut asiakaskokemuksen, korkean laadun ja vastuullisuuden sekä ilmastonmuutoksen vastaisen työn liiketoimintansa kehittämisen ytimeen.

K-ryhmän 1 100 itsenäistä kauppiasyrittäjää rakentavat kunnissa kauppakohtaisia liikeideoita, jotka vastaavat juuri alueensa asukkaiden tarpeisiin ja toiveisiin.

K haluaa rakentaa yhdessä kuntien kanssa kestävää kasvua ja elinvoimaista tulevaisuutta eri puolilla Suomea.

Keskon ja kauppiaiden ostot Suomesta ovat noin 6,8 miljardia euroa. Merkittävän taloudellisen jalanjäljen lisäksi tavoittelemme mahdollisimman pientä ilmastojalanjälkeä. K tulee olemaan hiilineutraali vuonna 2025 ja oman toiminnan päästöt saadaan nollaan vuoteen 2030 mennessä.

Väestönkehityksen muutokset, kuntatalouden reunaehdot ja kuntien muuttuva, elinvoimaan keskittyvä rooli: nämä tekijät kirittävät valtuustoja löytämään uusia tapoja järjestää kuntalaisten sujuvalle arjelle tärkeimmät palvelut.

K toivoo päättäjien tulevissa valtuustokauden strategioissa tunnistavan, että toimivat julkiset ja yksityiset palvelut rakentuvat tulevaisuudessa yhä useammin saman katon alle. Tärkeintä on tuoda kuntien ja kaupan avoimella ja eteenpäin katsovalla yhteistyöllä palvelut sinne ja siten, että ne tavoittavat parhaiten kuntalaiset.

Työ kestävän kehityksen puolesta on tulevan valtuustokauden toinen pääteema. K haluaa haastaa kunnat tulevalla valtuustokaudella asettamaan yhä kunnianhimoisempia tavoitteita. K on vahva kumppani kotimaisen ruoan, vähäpäästöisen liikenteen sekä energiaviisaan asumisen edistämisessä.

 

LUE LISÄÄ

Palvelut ja kauppa yhä useammin saman katon alla

K on kestävä kehityksen kumppani

 

Takaisin ylös