« Edellinen | Seuraava »

LIITE 35

Osakeperusteiset maksut

Optiot

Osana johdon kannustus- ja sitouttamisjärjestelmää konsernilla on osakeoptiojärjestelyjä. Optio-oikeus antaa oikeuden merkitä yhden Kesko Oyj:n B-osakkeen optioehtojen mukaan määräytyvään hintaan ja optioehdoissa määrättynä aikana. Optio-oikeudet menetetään henkilön lähtiessä yrityksestä ennen optioihin liittyvän sitouttavan ajan päättymistä ellei hallitus yksittäistapauksessa päätä, että optio-oikeuden saaja voi pitää tarjoamisvelvollisuuden kohteena olevat optio-oikeutensa tai osan niistä.

Vuoden 2007 optio-ohjelma

Varsinainen yhtiökokous päätti 26.3.2007 antaa vastikkeetta yhteensä 3 000 000 optio-oikeutta Kesko-konsernin johtoon kuuluville ja muille avainhenkilöille ja Kesko Oyj:n kokonaan omistamalle tytäryhtiölle. Optio-oikeuksien antamiselle oli yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, koska optio-oikeudet on tarkoitettu osaksi Keskon osakepohjaista kannustinjärjestelmää. Yksi optio-oikeus oikeuttaa merkitsemään yhden uuden Kesko Oyj:n B-osakkeen. Lisäksi ohjelmaan liittyy Keskon hallituksen optionsaajille asettama velvoite hankkia 25 %:lla optio-oikeuksista saaduista myyntituloista yhtiön osakkeita pysyväisluonteiseen omistukseen. Optio-oikeudet on merkitty tunnuksilla 2007A, 2007B ja 2007C siten, että kussakin merkityssä erässä on 1 000 000 optio-oikeutta.

Osakkeiden merkintäajat ovat optio-oikeudella:

  • 2007A 1.4.2010–30.4.2012
  • 2007B 1.4.2011–30.4.2013
  • 2007C 1.4.2012–30.4.2014

Osakkeen alkuperäinen merkintähinta optio-oikeudella 2007A on Kesko Oyj:n B-osakkeen vaihdolla painotettu keskikurssi Helsingin Pörssissä ajanjaksolla 1.4.–30.4.2007 (45,82 euroa), optio-oikeudella 2007B ajanjaksolla 1.4.–30.4.2008 (26,57 euroa) ja optio-oikeudella 2007C ajanjaksolla 1.4.–30.4.2009 (16,84 euroa). Optio-oikeuksilla merkittävien osakkeiden merkintähintoja alennetaan merkintähinnan määräytymisjakson alkamisen jälkeen ja ennen osakemerkintää päätettävien voiton- ja muun varojenjakojen määrällä kunkin varojenjaon täsmäytyspäivänä.

Vuoden 2010 osingonjaon jälkeen B-osakkeen merkintähinta optio-oikeudella 2007A oli vuoden 2011 lopussa 41,02 euroa, optio-oikeudella 2007B 23,37 euroa ja optio-oikeudella 2007C 14,64 euroa. Optio-ohjelman piirissä on noin 130 henkilöä.

Liikkeeseen laskettujen optio-oikeuksien osuudet osakkeista ja äänistä

Jos kaikilla toteutettavissa olevilla optioilla merkittäisiin osakkeita, olisi kaikkien vuoden 2007 optio-oikeuksilla merkittyjen osakkeiden osuus 2,95 % kaikista osakkeista ja 0,77 % kaikista äänistä. Yhtiön osakkeiden lukumäärä voi nousta optio-oikeuksilla tehtävien merkintöjen seurauksena 101 641 292 osakkeeseen. Merkintöjen seurauksena kaikkien osakkeiden tuottama äänimäärä voi nousta 387 274 355 ääneen.

Osakkeiden oikeus osinkoon ja muut osakkeenomistajien oikeudet alkavat osakepääoman korotuksen tultua merkityksi kaupparekisteriin.

Optio-oikeudet tilikaudella 1.1. - 31.12.2011

Järjestelyjen keskeiset ehdot

Optio-oikeudet 2007

 
Liikkeeseenlasku pvm   26.3.2007    
Instrumentti   optio-oikeus    
Kohderyhmä

johto, muut avainhenkilöt

  2007A 2007B 2007C  
Optioita alun perin, kpl 1 000 000 1 000 000 1 000 000  
Merkittäviä osakkeita per optio, kpl 1 1 1  
Alkuperäinen merkintähinta 45,82 € 26,57 € 16,84 €  
Osinko-oikaisu Kyllä Kyllä Kyllä  
Merkintähinta 31.12.2007 45,82 € - -  
Merkintähinta 31.12.2008 44,22 € 26,57 € -  
Merkintähinta 31.12.2009 43,22 € 25,57 € 16,84 €  
Merkintähinta 31.12.2010 42,32 € 24,67 € 15,94 €  
Merkintähinta 31.12.2011 41,02 € 23,37 € 14,64 €  
Myöntämispäivän käypä arvo        
17.7.2007: 2007A 50,25 €      
19.9.2007: 2007A 45,02 €      
12.12.2007: 2007A 39,42 €      
13.9.2010: 2007A 32,57 €      
29.5.2008: 2007B   26,47 €    
13.9.2010: 2007B   32,57 €    
27.5.2009: 2007C     20,12 €  
13.9.2010: 2007C     32,57 €  
Vapautuminen, pvm 1.4.2010 1.4.2011 1.4.2012  
Raukeaminen, pvm 30.4.2012 30.4.2013 30.4.2014  
Jäljellä oleva juoksuaika, vuotta 0,3 1,3 2,3  
Henkilöitä tilikauden päättyessä 114 115 119  
 

Muutokset optioiden määrissä ja vastaavat merkintähinnat 2011

 

Optio-oikeudet 2007

2011 2007A 2007B 2007C Painotettu
keskim.
merkintähinta
Ulkona olevat optiot tilikauden alussa 728 700 700 200 752 700 27,55 €
Optioita varastossa tilikauden alussa 271 300 299 800 247 300 27,88 €
Tilikauden aikana myönnetyt optiot - - - -
Tilikauden aikana menetetyt optiot   1 000 32 500 14,90 €
Tilikauden aikana toteutetut optiot   3 750   23,37 €
Tilikauden aikana rauenneet optiot        
Ulkona olevat optiot tilikauden lopussa 728 700 695 450 720 200 26,44 €
Toteutettavissa olevat optiot tilikauden lopussa 1 000 000 1 000 000 1 000 000 26,34 €
         
Merkitsemispäivän vaihdolla painotettu keskikurssi *   32,48 €    
         
Keskon B-osakkeen hinta myöntämisvuoden lopussa        
2007 37,72 €      
2008   17,80 €    
2009     23,08 €  
2010 34,93 € 34,93 € 34,93 €  
* 2007B: B-osakkeen painotettu keskikurssi huhti-joulukuussa vuonna 2011, 2007A-optioita ei ole merkitty tilikauden aikana
 

Muutokset optioiden määrissä ja vastaavat merkintähinnat 2010

 

Optio-oikeudet 2007

2010 2007A 2007B 2007C Painotettu
keskim.
merkintähinta
Ulkona olevat optiot tilikauden alussa 737 500 745 500 782 500 28,30 €
Optioita varastossa tilikauden alussa 262 500 254 500 217 500 29,29 €
Tilikauden aikana myönnetyt optiot 1 700 1 700 1 700 27,64 €
Tilikauden aikana menetetyt optiot 10 500 47 000 31 500 23,66 €
Tilikauden aikana toteutetut optiot        
Tilikauden aikana rauenneet optiot        
Ulkona olevat optiot tilikauden lopussa 728 700 700 200 752 700 27,55 €
Toteutettavissa olevat optiot tilikauden lopussa 1 000 000 1 000 000 1 000 000 27,64 €
         
Keskon B-osakkeen hinta myöntämisvuoden lopussa        
2007 37,72 €      
2008   17,80 €    
2009     23,08 €  
2010 34,93 € 34,93 € 34,93 €  

 

Käyvän arvon määrittäminen

Optioiden käyvän arvon määrittämisessä Kesko Oyj on käyttänyt asiantuntijana Evli Alexander Management Oy:tä. Optioiden käypä arvo on määritetty Black & Scholes -optiohinnoittelumallilla. Op-tioille niiden myöntämishetkelle määritelty käypä arvo on kirjattu kuluksi niiden sitouttamisajalle.

Tilikaudella 1.1.-31.12.2011 optioiden vaikutus konsernin tulokseen oli 2,4 milj. euroa (5,0 milj. euroa).

Black & Scholes -mallissa käytetyt oletukset

  2010 jaetut 2009 jaetut 2008 jaetut 2007 jaetut Kaikki optiot
Optioita jaettu, kpl 5 100 785 500 776 000 789 000 2 355 600
B-osakkeen keskimääräinen (painotettu) kurssi 32,57 € 20,12 € 26,47 € 49,37 € 32,03 €
Keskimääräinen (painotettu) merkintähinta 29,74 € 16,84 € 26,57 € 45,82 € 29,78 €
Odotettu keskimääräinen (painotettu) volatiliteetti 34,7 % 32,0 % 27,4 % 21,7 % 27,0 %
Keskimääräinen (painotettu) juoksuaika 2,6 v 4,9 v 4,9 v 4,8 v 4,9 v
Keskimääräinen (painotettu) riskitön korko 1,1 % 3,0 % 4,4 % 4,5 % 4,0 %
Palautuvat optiot (painotettu keskiarvo) 0,0 % 4,4 % 10,0 % 6,1 % 6,7 %
Käypä arvo yhteensä, € 51 173 6 065 836 6 002 804 11 697 744 24 424 787

 

Keskon B-osakkeen tuleva volatiliteetti on arvioitu osakkeen historiallisesta kurssivaihtelusta käyttäen viikottaisia havaintoja option juoksuaikaa vastaavalta ajalta. Riskittömänä korkona on käytetty mittauspäivän valtion nolla-kuponkisen viitelainan korkoa, jonka maturiteetti vastaa option juoksuaikaa.

Osakepalkkiojärjestelmä

Keskolla on yhtiön hallituksen päättämä konsernin johtoon kuuluville ja nimetyille muille avainhenkilöille suunnattu osakepalkkiojärjestelmä 2011–2013. Osakepalkkiojärjestelmässä voidaan antaa kolmen vuoden aikana yhteensä enintään 600 000 yhtiön hallussa olevaa omaa B-osaketta.

Osakepalkkiojärjestelmässä on kolme ansaintajaksoa: kalenterivuodet 2011, 2012 ja 2013. Keskon hallitus päättää kunkin ansaintajakson kohderyhmän ja ansaintakriteerit erikseen palkitsemisvaliokunnan esityksestä ja kunkin ansaintajakson päättymisen jälkeen mahdollisesti maksettava palkkio perustuu hallituksen ansaintajaksolle päättämien ansaintakriteerien täyttymiseen. Ansaintajakson 2011 kriteerit ovat Keskon laimentamaton osakekohtainen tulos (EPS) ilman kertaluonteisia eriä, Kesko-konsernin verottoman myynnin kehitys vuonna 2011 ja se, kuinka paljon Keskon B-osakkeen kokonaistuotto ylittää OMX Helsinki Benchmark Cap -tuottoindeksin.

Ansaintajaksolta mahdollisesti maksettava palkkio suoritetaan osin Keskon B-osakkeina ja osin rahana. Rahana maksettavalla osuudella katetaan palkkiosta aiheutuvia veroja ja veronluonteisia maksuja.

Palkkiona annettaviin osakkeisiin liittyy kutakin ansaintajaksoa seuraavan kolmen kalenterivuoden mittainen sitouttamisjakso, jonka aikana osakkeita ei saa luovuttaa. Jos henkilön työ- tai toimisuhde päättyy ennen sitouttamisjakson päättymistä, hänen on palautettava luovutusrajoituksen alaiset osakkeet vastikkeetta
Keskolle tai sen määräämälle.

Järjestelmän perusteella ei ole 31.12.2011 mennessä luovutettu osakkeita.

Osakepalkkiojärjestelmän kirjanpitokirjauksissa käytetyt olettamukset on kerrottu seuraavissa taulukoissa:

Osakepalkkion myöntämispäivät ja käyvät arvot tilikaudella 2011     2011
Myöntämispäivät 16.2. 27.4. 16.5.
Osakepalkkion käypä arvo myöntämishetkellä, euroa 31,70 32,25 35,20
Osakekurssi myöntämishetkellä, euroa 32,40 32,25 35,20
       
Osakepalkkiojärjestelmän kesto      
Ansaintajakson alkamispäivä     1.1.2011
Ansaintajakson päättymispäivä     31.12.2011
Sitouttamisjakson päättymispäivä     31.12.2014
       
Osakepalkkion käyvän arvon laskennassa käytetyt olettamukset      
Myönnettyjen osakepalkkioiden määrä kauden alussa, enimmäispalkkio     -
Tilikaudella myönnettyjen osakepalkkioiden määrä, enimmäispalkkio     239 000
Muutokset myönnettyjen osakepalkkioiden määrään     -11 900
Myönnettyjen osakepalkkioiden määrä kauden lopussa, enimmäispalkkio     227 100
       
Järjestelmän piiriin kuuluvien henkilöiden lukumäärä kauden lopussa     129
Osakekurssi tilinpäätöspäivänä, euroa     25,96
Ansaintakriteerien toteumaolettama, %     53,3 %
Arvio palautuvien osakepalkkioiden määrästä ennen rajoitusjakson päättymistä, %     5 %
       
Tuloslaskelmaan kirjattu kulu, milj. €     3,9

 

Osakepalkkiojärjestelmään liittyvä taseeseen kirjattu velka oli 3,0 milj. euroa. Tilikausilla 2012–2014 realisoituvan kulukirjauksen arvioidaan 31.12.2011 olevan 2,7 milj. euroa. Todellinen määrä voi poiketa arvioidusta.