Kauppiaana aloittaminen

Keskolla on jatkuvasti “valmiita” omaa kauppapaikkaa odottavia kauppiasreservejä, eli sellaisia henkilöitä, jotka ovat suorittaneet K-Ruokakauppiasvalmennuksen ja odottavat kauppapaikkaa. Jokaisella on omat vahvuutensa ja ominaispiirteensä, joiden pohjalta Keskon asiantuntijoille on syntynyt käsitys siitä, millaiseen kauppapaikkaan henkilö parhaiten soveltuu. Kauppiasura alkaa tyypillisesti K-Market-liiketyypeissä, erikoisedellytyksin myös K-Supermarketissa.

 

Kauppapaikan vapautuminen käynnistää siirtymisen kauppiaaksi

Kun kauppapaikkaverkostossa vapautuu kauppapaikka, esittää rekrytointipäällikkö kenttäpäällikölle ehdokkaan tai ehdokkaat, joille kauppapaikkaa tarjotaan. Ehdokas käy tutustumassa kohteeseen ja arvioimassa kiinnostuksensa kyseistä kauppapaikkaa kohtaan. Ehdokkaan ilmoittaessa halunsa ottaa kauppapaikka vastaan, laaditaan kenttäpäällikön kanssa kauppapaikkakohtainen budjetti. Tämän laskelman pohjalta ehdokas voi arvioida lopullisen kiinnostuksensa kauppaikkaa kohtaan ja tehdä päätöksen kauppapaikkaan siirtymiseksi. Tuleva kauppias allekirjoittaa ketjusopimuksen ja ura kauppiasyrittäjänä alkaa. K-ryhmässä kauppias saa mittavaa ja osaavaa tukea liiketoiminnan aloittamiseen. Aloittavan kauppiaan onnistumista seurataan ja ohjataan tiiviisti.

Kauppiaan ensimmäinen vuosi on kustannuspainotteinen ja työläs monella tavalla. Kauppiaan tai kauppiaspariskunnan motivaatiolla, työllä ja johtamisella onkin merkittävä vaikutus onnistumiseen. Menestyvän liiketoiminnan rakentaminen on pitkäjänteistä työtä, ja siksi tavoitteet myynnille ja kannattavuudelle arvioidaankin pidemmällä aikavälillä.

K-ruokakauppiaalla on mahdollisuus siirtyä urallaan suurempiin ja haastavampiin kauppapaikkoihin. Mitä haastavampi kauppapaikka on kyseessä, sitä enemmän painoarvoa kauppiasvalinnassa on näytöillä aikaisemman kauppiasuran varrelta.

Takaisin ylös