OULA VUOTILA ALOITTAA K-KAUPPIASURANSA K-MARKET MANSKUSSA TÖÖLÖSSÄ

Oula Vuotila on uusi K-kauppias ja hän aloittaa kauppiaana K-Market Manskussa 16.12. lähtien.

– Ensimmäiseen omaan kauppaani K-Market Manskuun lähden erittäin hyvillä fiiliksillä. Mannerheimintie sijaintina sekä Töölö kaupunginosana vaikuttavat erittäin mielenkiintoiselta. Olen tutustunut myymälään ja huomannut, että edellinen kauppias on hoitanut kauppaa erittäin hyvin ja siellä on iloinen palvelualtis henkilökunta, kertoo kauppias Vuotila.

K-Market Manskun aikaisempi kauppias Atte Paronen siirtyy Itä-Helsinkiin kahden K-Marketin kauppiaaksi.

– Aion panostaa lisää erityisesti leipä- ja hevi-osaston kehittämisen. Kaupassa paistettujen paistotuotteiden ja leipien valikoimaa tullaan lisäämään. Muutoin kehitystä tehdään paikallisten asiakkaiden toiveita kuunnellen. Toivon asiakkaiden ottavan yhteyttä ja lähestyvän minua ja henkilökuntaani rohkeasti kaikenlaisiin toiveisiin liittyen, kertoo Vuotila.

Oula Vuotila on Oulua ympäröivältä maaseudulta kotoisin ja kauppias- ja yrittäjäsuvusta. Hän aloitti 15-vuotiaana tätinsä kaupassa hyllyttämään tavaroita sekä järjestelemään pullohuonetta. Vuotila opiskeli Oulun yliopistossa kauppatieteiden maisteriksi, jonka jälkeen työskenteli neljä vuotta rahoitusalalla Helsingissä.

– Sisäinen paloni on kuitenkin aina halunnut päästä toteuttamaan ja kehittämään omia käytännön ideoitani. Samoin kiinnostus ruokaa ja kauppaa kohtaan on ollut minulla jo pienestä pitäen, joten nyt tilaisuuden tultua lähden erittäin innokkaasti kauppiasuralle ja kohti täysin uudenlaisia haasteita, summaa Vuotila.

Lisätietoja:
K-kauppias Oula Vuotila, p. 044 541 3795

K-Market on moderni kylä- tai kaupunkiyhteisön keskus, 2020-luvun kyläkauppa, lähellä jokaista suomalaista. K-Marketissa kaikki hyvä on lähellä, asioiminen on helppoa ja nopeaa sekä palvelu ystävällistä. K-Marketin kauppias luo valikoiman ja palvelut omien asiakkaiden toiveiden mukaisesti, joten jokainen K-Market on lähialueensa asiakkaiden näköinen. Kaupassa on asiakkaille sopiva monipuolinen valikoima, kattavat palvelut sekä luotettava kilpailukykyinen hintataso. www.k-market.fi

Takaisin ylös