PIEKSÄMÄEN RIMI UUDISTETAAN K-MARKETIKSI

PIEKSÄMÄEN RIMI UUDISTETAAN K-MARKETIKSI

Pieksämäen asukkaiden palvelut paranevat entisestään huhtikuun alussa, Rimi Pieksämäki muuttuu K-marketiksi 7.4.2003 alkaen. Uudistus perustuu Ruokakesko Oy:n päätökseen uudistaa ketjukonseptejaan ja keskittyä jatkossa viiteen ketjuun. Uudistuksen yhteydessä kaikki K-lähikaupat ja Rimit yhdistetään K-market- , K-extra- ja K-pikkolo -ketjuihin. Kauppiaana jatkaa Kimmo Ovaska.

Uudistuksen myötä kaupasta tulee ruokaisampi ja tuotevalikoima laajenee huomattavasti etenkin tuoretuotteiden ja teollisten elintarvikkeiden tuoteryhmässä. Luvassa on isomman K-market -ketjun tarjoamia kampanjaetuja, mm. Plussa-tarjouksia. Suuri osa myymälän kalusteista on uusittu muutostöissä maaliskuun aikana, lisäksi hankitaan uusia, energiataloudellisia kylmälaitteita. Uutta on myös Leipurin Valssi -paistopiste, josta saa runsaan valikoiman herkullisia ja maukkaita leipiä ja leivonnaisia suoraan uunista, joka päivä aamusta iltaan. Remontin vuoksi myymälä joudutaan pitämään kiinni maanantaina 31.3 ja tiistaina 1.4 avataan vasta kello 12. Avajaisia vietetään torstaina 10.4.

Lähikauppaverkoston kehittämisellä pyritään hyvään asiakaspalveluun ja tuotevalikoimien monipuolistamiseen. Keskittämällä lähimarkkinoiden kauppapalvelut kolmeen kauppakonseptiin saavutetaan selkeyttä, tehokkuutta ja säästöjä, mikä varmistaa kuluttajahintojen edullisuuden. Tavoitteena on vahvistaa lähikauppaverkostoa vastaamaan nykyaikaisen kuluttajan monipuolistuneita tarpeita. K-market, K-extra ja K-pikkolo tarjoavat asiakkailleen monipuolisen tuotevalikoiman ja parhaan palvelun läheltä.

K-market -ketjun tavoitteena on olla oman alueensa paras ruokakauppa. K-market  tarjoaa asiakkailleen helpon ja nopean ratkaisun päivittäiseen ruuan valmistamiseen. K-market on asiakastaan lähellä. Kaupan sijainti, selkeät hintamerkinnät, tuoteinformaatio, järjestys ja siisteys sekä ystävällinen palvelu ovat ostamisen helpottamisen perusasiat. Näitä tukevat hyvät valikoimat sekä kilpailukykyinen hintataso.

Jokaista K-kauppaa johtaa itsenäinen K-kauppias. K-kauppias on yrittäjä, joka hyvän palvelun, osaamisen ja paikallistuntemuksen kautta tuo lisävoimaa ketjutoimintaan. K-kauppiaat vastaavat kauppansa asiakastyytyväisyydestä, henkilökunnasta ja liiketoiminnan tuloksellisuudesta. Suomessa on tällä hetkellä n. 1450 K-kauppiasta.

Lisätietoja:
Kauppias Kimmo Ovaska, puh. 015-341 580

Takaisin ylös