Päivittäistavarakaupan myynti kehittyi viime vuonna yli 6 % K-ryhmän Pohjois-Suomen alueella

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 3.2.2021 K-ryhmän myynti Pohjois-Suomen alueella oli viime vuonna yhteensä 1 392,8 miljoonaa euroa (alv 0 %) ja se kehittyi 5,2 %. K-ryhmän Pohjois-Suomen alueeseen kuuluvat maakunnat Kainuu, Keski-Pohjanmaa, Lappi ja Pohjois-Pohjanmaa.

Päivittäistavarakaupan myynti oli alueella viime vuonna 981,4 miljoonaa euroa ja se kehittyi 6,1 %. Rakentamisen ja talotekniikan kauppa kävi 411,4 miljoonalla eurolla ja se oli plussalla 3,0 %.

”Kaupoissa on onnistuneesti toteutettu kauppakohtaisia liikeideoita ja poikkeusajasta huolimatta kaupoissamme on ollut turvallista asioida”, kommentoi alueen tulosta Keskon Pohjois-Suomen aluejohtaja Jari Saarinen. ”Lappia lukuun ottamatta kauppa on käynyt erinomaisen hyvin muissa maakunnissa. Lapissa korona on vaikuttanut vähentyneen matkailun myötä myös kauppoihin, erityisen haastava vuosi on ollut rajakaupoille.”

Pohjois-Pohjanmaalla päivittäistavarakaupan kehitys oli yli 10 %

Maakunnassa K-ryhmän myynti oli yhteensä 732,8 miljoonaa euroa ja se kehittyi 7,0 %. Päivittäistavarakaupan myynti oli 476,5 miljoonaa euroa ja se oli plussalla 10,2 %. Rakentamisen ja talotekniikan kaupan myynti oli 256,2 miljoonaa euroa ja se kehittyi 1,6 %.

”Pohjois-Pohjanmaalla päivittäistavarakaupan myynti on käynyt erittäin hyvin kaikissa ruokakaupan ketjuissa”, Saarinen iloitsee.

Viime vuonna uudistettiin Oulussa K-Marketit Haapalehto ja Tuira. Kuusamossa on ollut runsaasti kauppapaikkatapahtumia; helmikuussa avattiin uusi K-Market RukaValley, syksyllä valmistui Kuusamon K-Citymarketin suuri uudistusremontti ja paikkakunnalle saatiin myös uusi K-Market, kun Nilon kauppa siirtyi K-Market-ketjuun.

Tulossa on uuden K-Market Kellon avaus helmikuussa. Kempeleen K-Supermarket laajenee ja uudistuu kevään kuluessa.

Lapissa päästiin koronasta huolimatta vuoden 2019 tasolle

Lapissa K-ryhmän myynti oli viime vuonna yhteensä 441,7 miljoonaa euroa ja se oli vuoden 2019 tasolla. Päivittäistavarakaupan myynti oli 354,4 miljoonaa euroa ja rakentamisen ja talotekniikan kauppa kävi 87,3 miljoonalla eurolla. Molempien toimialojen myynti oli samalla tasolla kuin vuonna 2019.

”Lapissa olemme avanneet alkuvuodesta Inariin K-Marketin”, kertoo Jari Saarinen. ”Rovaniemellä K-Supermarket Rinteenkulmassa on meneillään sisäinen laajennus ja mittava kokonaisuudistus, joka valmistuu kevään aikana. Rovaniemen Kespron tukun remontti ja muutto uusiin tiloihin etenee suunnitelmien mukaisesti”.

Kainuussa myynti kehittyi hienosti lähes 11 %

Kainuussa K-ryhmän myynti oli viime vuonna yhteensä 125 miljoonaa euroa ja se kehittyi 10,7 %. Päivittäistavarakaupan myynti oli 95 miljoonaa euroa ja se oli plussalla 10,3 %. Rakentamisen ja talotekniikan kauppa kävi 30 miljoonalla eurolla ja se kehittyi 12,0 %.

Jari Saarinen on tyytyväinen: ”Kainuussa kaikissa kaupan ketjuissamme oli hyvät kehitykset.”

Viime keväänä valmistui Sotkamon K-Supermarketin sisäinen laajennus. K-Citymarket Kajaanissa on alkanut mittava miljoonaluokan kokonaisuudistus, joka valmistuu loppuvuodesta.  

Keski-Pohjanmaan rakentamisen ja talotekniikan kauppa kehittyi yli 11 %

Maakunnassa K-ryhmän myynti oli viime vuonna yhteensä 93,4 miljoonaa euroa ja se kehittyi 9,4 %. Päivittäistavarakauppa kävi 55,5 miljoonalla eurolla ja se oli plussalla 8,2 %. Rakentamisen ja talotekniikan kaupan myynti oli 37,9 miljoonaa euroa ja se kehittyi 11,4 %.

”Kaikilla toimialoilla on olleet hyvä myynninkehitykset”, Saarinen toteaa.

Lisätietoja: Keskon Pohjois-Suomen aluejohtaja Jari Saarinen, puh. 0500 677 878, mail: jari.k.saarinen@kesko.fi

Kesko ja K-kauppiaat muodostavat K-ryhmän, jonka myynti on 13 mrd. euroa. K-ryhmä on Pohjois-Euroopan kolmanneksi suurin vähittäiskauppias ja se työllistää noin 43 000 henkeä. Kesko toimii päivittäistavarakaupassa, rakentamisen ja talotekniikan kaupassa sekä autokaupassa. Sen toimialat ja ketjut toimivat tiiviissä yhteistyössä kauppiasyrittäjien sekä muiden kumppaneiden kanssa. Keskon liikevaihto on 11 miljardia euroa ja henkilökuntaa on noin 25 000 henkeä. Keskon ketjutoimintaan kuuluu yli 1 800 kauppaa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Valko-Venäjällä ja Puolassa. Kesko on pörssiyhtiö ja sen osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. Yhtiön kotipaikka ja päätoimitilat sijaitsevat Helsingissä. Kesko on maailman vastuullisin ruokakaupan alan yritys (The Global 100 Most Sustainable Corporations in the World). www.kesko.fi


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös