Arja ja Petri Pylväs K-Supermarket Rokkalan kauppiaiksi

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 26.3.2021 Arja ja Petri Pylväs aloittavat Mikkelin K-Supermarket Rokkalan kauppiaina 3.5.

Oman kotikylän kauppa

”Olemme olleet Mikkelin K-Supermarket Pikantissa kauppiaina jo melkein 14 vuotta ja aivan yllätyksenä meille tarjottiin mahdollisuutta lähteä Rokkalaan kauppiaiksi.”, Arja ja Petri kertovat tunnelmistaan. ”Olemme olleet Pikantissa sen alkumetreiltä asti ja henkilökunnasta on tullut toinen perhe ja kaupasta ”neljäs lapsi”. Päätimme silti tarttua tähän mahdollisuuteen ja lähteä kohti uutta.”

Arja ja Petri kertovat Rokkalan olevan heidän kotikylänsä kauppa. ”Jatkossa pääsemme töihin ympäristöystävällisesti jalkaisin tai pyörällä.”

Tiina Karinkannalle kiitokset, hän on tehnyt Rokkalassa henkilökuntansa kanssa hyvää työtä, ja sitä lähdetään jatkamaan”, Pylväät kiittävät. ”Kauppa on hyvässä kunnossa mutta vähitellen varmasti meidän oma kädenjälki tulee näkymään myymälässä. Jatkossakin panostamme palveluun, tuoreuteen ja valikoimaan. Heviosasto on erityisesti lähellä sydäntä ja meiltä löytyvät uutuudet sekä hyvä fiilis”, listaavat Arja ja Petri. ”Verkkokauppa on ollut isossa roolissa ja näin tulee olemaan jatkossakin.”

Vastuullisuus kuuluu K-Supermarket Rokkalan kaupan arkeen. Kaupan valikoimista löytyy runsaasti luomua ja Tuottajalle kiitos-tuotteita, joiden myynnistä osa menee suoraan tuottajille. Ruokahävikin pitäminen kurissa ja kierrätys, muovipakkausten vähentäminen ja energiatehokkuuden lisääminen ja sellaisten valintojen tekeminen, jotka kuormittavat mahdollisimman vähän ympäristöä, ovat jokapäiväistä toimintaa. ”Työllistämme nuoria, tuemme paikallisia tuottajia ja yrittäjiä. Haluamme myös tarjota henkilökunnallemme innostavan ja oikeudenmukaisen työympäristön, jonne on joka päivä mukava tulla töihin.”

K-Supermarket Rokkala on Arjan ja Petrin neljäs kauppapaikka. Kauppiasura on aloitettu 2002 Viitasaaren K-Market Väiskistä, mistä matka jatkui Mäntyharjulle K-Marketiin ja sieltä Mikkelin K-Supermarket Pikanttiin.

”Kotona Savisillassa kanssamme asuu vielä nuorin kolmesta lapsesta sekä saksanpaimenkoirat Enna ja Eros sekä Rasmus-kissa.” Vapaa-aikaan kuuluu kotoilu, mökkeily ja liikkuminen luonnossa koirien kanssa sekä golf. Petrin omiin harrastuksiin kuuluu jääkiekko ja Arjan ratsastus.

K-Supermarketit ovat tavallista parempia ruokakauppoja, jotka tarjoavat asiakkailleen aina ajankohdan parhaat raaka-aineet ja ideat niin arjen kuin juhlankin ruoanlaittoon. K-Supermarket-kauppias henkilökuntineen rakentaa kauppansa valikoiman oman asiakuntansa mukaan tarjoten runsaasti sekä paikallisia lähituotteita että erikoisuuksia. Monipuolisilla valikoimilla, vastuullisesti toimien ja parasta palvelua tarjoten inspiroimme asiakkaitamme innostumaan ja onnistumaan omassa ruoanlaitossaan! K-Supermarket-ketjuun kuuluu yli 240 kauppaa. www.k-supermarket.fi

Takaisin ylös