Timo Höltän kauppiasura alkaa kahdella K-Marketilla Savelassa ja Pukinmäessä

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 18.11.2020 Timo Hölttä aloittaa kauppiasuransa joulukuun alussa Savelan K-Marketissa ja vuoden vaihduttua Pukinmäen K-Marketissa Helsingissä.

Savela on aito oman kylän kauppa ja Pukinmäessä pääsee haastamaan itseään

Timo toteaa, että on kiva päästä tositoimiin ja luotsaamaan kahta K-Marketia. ”Savelan K-Market on aito oman kylän kauppa ja Pukinmäessä pääsee haastamaan ammattitaitonsa tulevan mielenkiintoisen kilpailutilanteen vuoksi. Kiitokset edelliselle kauppiaalle Sonjalle hyvin tehdystä työstä. Tästä on hienoa jatkaa kauppojen kehittämistä.”

”Tulen luomaan molemmista kaupoista asiakkaidensa näköisen kaupan, joihin on mukava tulla asioimaan ja saamaan ystävällistä palvelua”, lupaa Timo.

Asiakasraati mukaan kehittämään kauppojen palveluja

Timo käärii hihat ja pistää reippaasti tuulemaan. ”Haluan lähituottajien tuotteita enemmän valikoimiin. Järjestän asiakasraateja avuksemme kehittämään oman kylän kauppojen toimintaa, palveluja ja tuotevalikoimia. Molempiin kauppoihin selvitetään myös mahdollisuutta avata verkkokauppa. Meillä asiakas on ykkönen.”

Vastuullisuus kuuluu molempien K-Marketien normaaliin arkityöhön. Hävikin pienentäminen, jätteiden tarkka lajittelu ja sähkönä käytetään CO2-päästötöntä sähköä. Myös henkilökunnan turvalliset työskentelyolosuhteet ja asiakkaiden turvallinen asiointi on tärkeä osa vastuullisuustyötä tänä päivänä. ”Kaikessa toiminnassa korostuu laadullinen tekeminen ja asiakas”, kertoo kauppias-Timppa.

Timo on saanut kaupan arkeen ensikosketuksen jo opiskeluaikoina, jolloin hän ajoi juomia panimoyrityksen leivissä ruokakauppoihin. Opiskelujen jälkeen hän työskenteli työnjohtotehtävissä Keskon päivittäistavarajakelussa ja varsinainen ensimmäinen ura oli Volvo Finlandilla, jossa Timo vastasi useita vuosia eri toimipaikkojen henkilökunnasta ja liiketoiminnan tuloksesta avainrooleissa. ”Kaikissa työtehtävissäni asiakaspalvelu, esimiestyöskentely ja asiakkaiden kuunteleminen on ollut menestymisen avain. Asiakaspalvelu ja ihmisten kanssa tekeminen ovat minulle tärkeintä ja niinpä elämä kuljetti minut kauppiaskoulutukseen ja saan aloittaa yrittäjän urani K-kauppiaana.”

Timon perheeseen kuuluvat omassa työssään jatkava puoliso Anne ja aikuinen poika sekä teini-ikäinen tytär. ”Kaikkia heitä tullaan kyllä näkemään kaupoilla paljon.” Timo kertoo vapaa-ajan kuluvan perheen kanssa, koira huolehtii tuoreen kauppiaan ulkoiluttamisesta ja sulkapalloa hän käy pelaamassa aina ajan salliessa. ”Koko perheen yhteinen harrastus on tyttären SM-tason voimisteluharrastuksen seuraaminen ja tukeminen. Laatuaikaa on myös hyvän ruuan äärellä kokoontuminen.”

K-Market on moderni kylä- tai kaupunkiyhteisön keskus, 2020-luvun oman kylän kauppa, lähellä jokaista suomalaista. K-Marketissa asioiminen on helppoa ja nopeaa sekä palvelu ystävällistä. K-Marketin kauppias luo valikoiman ja palvelut omien asiakkaiden toiveiden mukaisesti, joten jokainen K-Market on lähialueensa asiakkaiden näköinen. Kaupassa on asiakkaille sopiva monipuolinen valikoima, kattavat palvelut sekä luotettava kilpailukykyinen hintataso. www.k-market.fi


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös