Onko päiväsi musta? Suomalaiset piristävät pimeyttä kausivaloilla ennätystahtiin

Valojen myynti on lisääntynyt tänä syksynä sekä K-Citymarketeissa että K-Raudoissa. Myynninkasvu muodostuu pääasiassa ulkokäyttöön tarkoitetuista valoista, jotka toki soveltuvat myös sisäkäyttöön. Niitä myydään kautta Suomen selvästi viime vuotta enemmän.

Korona-aika on saanut suomalaiset keskittymään erityisellä tavalla kodin ja kotiympäristön laittamiseen. Keväällä suomalaiset remontoivat poikkeuksellisen paljon, mutta pidemmälle vuotta tultaessa huomiota on kiinnitetty enenevissä määrin myös pienempiin yksityiskohtiin. Pimeään aikaan ja joulun lähestymiseen virittäydytään sisustamalla myös valoilla. Kausivalojen myynti lähti liikkeelle vauhdikkaasti heti loppukesästä iltojen pimennyttyä, ja marraskuun kahtena viimeisenä viikkona erityisesti ulkokäyttöön soveltuvia valoja on myyty huomattavasti viimevuotista enemmän.

”Korona-aikana kotoilun trendi on vahvistunut ennennäkemättömällä tavalla. Myös aiemmin tänä vuonna nähty vahva puutarha- ja parvekebuumi vaikuttaa valojen myyntiin: yhä useammat haluavat näinä aikoina panostaa asuinympäristön viihtyisyyteen. Vaikeana aikana halutaan tehdä arjesta juhlaa ja ottaa irti kaikki mahdollinen taika”, K-Citymarketin ostaja Outi Lampenius kuvailee.

K-Citymarketeissa suosituimpia tuotteita ovat ulkokäyttöön tarkoitetut valot, jotka sopivat myös kodin sisällä käytettäväksi. Kausivaloissa suosituimpia ominaisuuksia ovat selkeys ja monikäyttöisyys: yksinkertaiset ovat edelleen suosituimpia tuotteita. Turvalliset ja huolettomat ajastimella toimivat LED-kynttilät ovat nousseet uudeksi vuoden 2020 trendituotteeksi.

Sama trendi näkyy myös K-Raudoissa, joissa marraskuun kahden viimeisen viikon aikana sesonkivaloja on myyty yli 20 % viimevuotista enemmän.

”Kausivalomyynti käynnistyy heti iltojen hämärtyessä, jolloin erityisesti Solar-valoilla sisustetaan puutarhoja ja parvekkeita. Syksyn edetessä kausivalokauppa kohdistuu valosarjoihin ja valopuihin, lähempänä marraskuun loppua kynttelikköihin sekä perinteisiin joulutähtiin. Joulun alla kattaukseen sopivat sisävalosarjat kiinnostavat vuosi vuodelta enemmän. K-Raudoissa suosituimpia tuotteita ovat olleet valosarjojen lisäksi valopuut, joulutähdet ja eläinhahmot. Uutena trendinä ovat nousseet erilaiset ripustettavat paperikukat sekä -tähdet,” kertoo K-Raudan tuoteryhmäpäällikkö Outi Lehto.

Tuotekuvia: https://kdam.kesko.fi/web/4c325839d7ec0143/kausivalot/


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös