Kotimaisia kansalaismaskeja saa pian kaupoista

K-ryhmä, Ahlstrom-Munksjö ja Filterpak tekevät yhteistyötä kasvomaskien tuotannossa ja saamisessa jokaisen suomalaisen ulottuville. Kansalaismaskien tuotanto on yksi ratkaisuista, joita tarvitaan mahdollistamaan turvallinen arkeen paluu.

Kasvomaskien laajempi käyttö on mainittu yhtenä yhteiskunnan avaamisen mahdollistavana keinona myös EK:n Exit-työryhmän raportissa.

K-ryhmän, Ahlstrom-Munksjön ja Filterpakin yhteishankkeella pyritään lisäämään muuhun kuin terveydenhuoltoon tarkoitettujen suojien saatavuutta. Ensimmäinen 600 000 kappaleen erä maskeja on jo tuotannossa Filterpakin tehtaalla Hangossa. Maskit tulevat kuluttajien saataville K-kauppoihin arviolta jo ensi viikolla ja 15 kappaleen paketin hinta on tämänhetkisen arvion mukaan alle 20 euroa.

Jatkossa tuotantoa on mahdollista laajentaa noin 1 500 000 kappaleeseen kuukaudessa. Mikäli kasvomaskien asiakaskysyntä kasvaa edelleen, K-ryhmä selvittää myös muita mahdollisuuksia vastata kasvomaskien kasvavaan tarpeeseen.

Yhteistyöhankkeessa Ahlstrom-Munksjö vastaa maskien kuitukangasmateriaalin toimittamista, Filterpak varsinaisten tuotteiden valmistuksesta Hangossa ja K-ryhmä on tuotteiden tilaaja vastaten tuotteiden logistiikasta ja jakelusta.


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös