Ruokakulttuuripalkinto K-Citymarket Järvenpään kauppiaalle: Markku Hautala saa vuoden 2019 Lentävä Lautanen -palkinnon

ELO – Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö myöntää vuoden 2019 Lentävä Lautanen -ruokakulttuuripalkinnon K-kauppias Markku Hautalalle. Palkinto myönnetään ensimmäistä kertaa kauppiaalle.

Hautalan luotsaamassa Järvenpään K-Citymarketissa yhdistyvät ruokakauppa- ja ravintolaosaaminen, hinta-, laatu- ja sesonkitietoisuus sekä kunnioitus ruoantuottajia ja asiakkaita kohtaan. Hautalan luoma uusi kauppakonsepti on samaan aikaan kansainvälinen ja paikallinen.

”Hautala on laajakatseinen visionääri. Hänen tavoitteenaan on ollut tuoda hyvä maku ruokakaupan keskiöön. ELO-säätiö kiittää Hautalaa kunnianhimosta: hän on päättänyt tehdä Suomen Järvenpäähän maailman parhaan, suomalaisen kaupan ja tehnyt työtä tavoitteen eteen niin, että on saanut myös kansainvälistä tunnustusta”, kiteyttää hallituksen puheenjohtaja Leena Saarinen, ELO-säätiö.

K-ryhmä on hyvä koti tällaiselle tekemiselle

”Olen iloinen ja hyvin otettu tästä palkinnosta!”, Markku Hautala iloitsee. ”Olemme tiili kerrallaan purkaneet kaupan ja ravintolan välistä muuria ja saavuttaneet aitoudella ja osaamisella asiakkaidemme luottamuksen”.

”K-ryhmä on hyvä koti tällaiselle tekemiselle ja olemme saaneet tehdä hienoa yhteistyötä myös Kespron kanssa, jolloin olemme voineet hyödyntää oman ryhmämme vahvaa osaamista”, Markku kiittelee. ”Olen ylpeä siitä, mitä olemme saaneet aikaan tähän mennessä mutta olemme ottaneet vasta kolme askelta kymmenestä”, Markku lupaa.

ELO – Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö jakaa vuosittain Lentävä Lautanen -ruokakulttuuripalkinnon nostaen esille edelläkävijöitä, jotka lisäävät ruokakulttuurimme kiinnostavuutta Suomessa ja maailmalla. Lentävä Lautanen -ruokakulttuuripalkinto 2019 myönnettiin kauppias Markku Hautalalle Suomen Bocuse d’Or -edustajan karsintakilpailun yhteydessä 26.10. Viini ja Ruoka -tapahtumassa, Helsingin Messukeskuksessa. Aiemmin Lentävä Lautanen -ruokakulttuuripalkinnon ovat saaneet muun muassa John Nurmisen säätiön lähikalahanke, nollahävikkiravintola Nolla sekä suomalaista ruokakulttuuria uudistanut ravintola Finnjävel.


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös