Nyt kannattaa ostaa suomalaista varhaisperunaa

Alkukesän lämmin sää on kypsyttänyt tänä vuonna varhaisperunan ajoissa. Juhannusviikolla varhaisperunan kysyntä on huipussaan.

”Varhaisperuna on suomalaisille ehdoton herkku ja erityisesti juhannusviikolla sen kysyntä on huipussaan. Jo nyt varhaisperunaa on hyvin saatavilla. On siis otollinen aika lähteä varhaisperunaostoksille”, kertoo K-ryhmän hedelmien ja vihannesten osto- ja myyntijohtaja Kenneth Forsman.

Varhaisperuna on ilmastoystävällinen valinta, joten tämä trendikäs herkku sopii myös tiedostavan kuluttajan ostoskoriin.

Asiakkaiden toiveet ohjaavat K-ruokakauppojen hankintoja. Alkukesän kuluttajakysyntään K-ruokakaupat vastaavat täydentämällä valikoimaa ruotsalaisella varhaisperunalla. Tänä vuonna suomalaisen varhaisperunan kausi alkoi hieman tavanomaista aikaisemmin. Tästä syystä ruotsalaisen varhaisperunan tuonti on tältä kesältä päättynyt.

Kasvukausi on saavuttanut pisteen, jossa kotimaassa kasvavaa perunaa on riittävästi tarjolla suomalaisilta viljelijöiltä. K-ruokakaupoissa on usein saatavilla myös perunaa, joka tulee suoraan lähialueen viljelijöiltä.

Sosiaalisessa mediassa on viime päivinä ollut keskustelua varhaisperunan korkeasta hinnasta kuluttajille.

”Peruna on erittäin hintaherkkä tuote, jonka hinta laskee sitä mukaa, kun saatavuus paranee. Hinnoittelumme pohjautuu kulloiseenkin sisäänostohintaan. Tällä hetkellä hintatason osalta hintamuutoksia tapahtuu lähes päivittäin”, kertoo Forsman.

 

 


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös