Katajanokan uuteen K-Marketiin laulava kauppias

Katajanokan Satamakadulle palaavat jälleen K-Marketin palvelut, kun sinne rakentuu entiselle paikalle täysin uusi yli 400 neliön kokoinen K-ruokakauppa. Kauppiaaksi tulee Juuso Hemminki Kruununhaasta. K-Market Katajanokka avataan elokuussa.

Aarioita ja monipuoliset ruokakaupan palvelut

”On todella upeaa päästä toteuttamaan haave uuden kaupan rakentamisesta. Tulemme yhdessä henkilökuntamme kanssa panostamaan laajaan valikoimaan, asiakaspalveluun ja asiakkaiden toiveiden ylittämiseen”, Juuso visioi. ”Kaupan yli 400 neliötä antavat mahdollisuuden laajaan tuotevalikoimaan ja lisäpalveluihin, kuten Veikkaus sekä Matkahuollon ja Schenkerin pakettipalvelut”.

”Muuttomatka Krunikasta ei ole onneksi pitkä ja olenkin jo tutustunut useisiin katajanokkalaisiin nykyisen kauppani asiakkaina. On hienoa päästä osaksi Katajanokan yhteisöä kauppiaana ja toivon myös pääseväni itse muuttamaan sinne lähiaikoina”, Juuso jatkaa.

Juuso Hemminki, joka on toiminut yli seitsemän vuotta K-Market-kauppiaana Rauhankadulla, oli aikaisemmalta ammatiltaan oopperalaulaja. Rauhankadulla hän on ilahduttanut asiakkaitaan konserteilla. ”Pidän Rauhankadulla läksiäislauluhetken 24.5. ja lupaan, että joulukonserttiperinne jatkuu Katajanokalla”.
Artikkeli pirkka.fi:ssä marraskuussa 2018: https://www.pirkka.fi/artikkeli/juuso-hemminki-on-laulava-kauppias

K-Market Katajanokan henkilökunnan rekrytointi alkaa loppukeväästä. ”Tarvitsemme Katajanokalle lisäkseni viiden-kuuden henkilön tehotiimin”, Juuso kertoo.

Lisätietoja: K-kauppias Juuso Hemminki, puh.050 376 1236

K-Market on moderni kylä- tai kaupunkiyhteisön keskus, 2020-luvun kyläkauppa, lähellä jokaista suomalaista. K-Marketissa kaikki hyvä on lähellä, asioiminen on helppoa ja nopeaa sekä palvelu ystävällistä. K-Marketin kauppias luo valikoiman ja palvelut omien asiakkaiden toiveiden mukaisesti, joten jokainen K-Market on lähialueensa asiakkaiden näköinen. Kaupassa on asiakkaille sopiva monipuolinen valikoima, kattavat palvelut sekä luotettava kilpailukykyinen hintataso. www.k-market.fi


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös