K-Market Otava saa uudet kauppiaat Otavasta

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 2.10.2019 K-Market Otavan kauppiaina aloittavat 21.10.2019 alkaen Mikko Räisänen ja Hanna Konttinen Mikkelin Otavasta.

Mikko on toiminut aikaisemmin S- ryhmässä erilaisissa esimiestehtävissä päivittäistäistavarakaupan ja autokaupan toimialoilla. Hanna on myös toiminut aikaisemmin S-ryhmässä mm. taloushallinnon tehtävissä sekä viimeiset vuodet myynti- ja markkinointiassistenttina.

”Odotamme innolla päästä aloittamaan kauppiaina Otavassa, jossa myös kotimme sijaitsee. On todella mukavaa, kun oma kauppapaikka löytyi läheltä kotia tutusta ympäristöstä”, toteavat kauppiaat Mikko ja Hanna.

”Lämpimät kiitokset vielä nykyisille kauppiaille Heli ja Ilpo Romppaselle hyvin hoidetusta kaupasta ja erinomaisesta yhteistyöstä kauppiasvaihdokseen liittyen”, Mikko ja Hanna kiittelevät.

”Panostamme vahvasti liha- kala- hevi - ja leipätuoteryhmiin. Paistamme tuoretta leipää ja leivonnaisia joka päivä. Uutuustuotteet, erikoiruokavaliot ja luomutuotteet pyritään ottamaan valikoimiin vahvasti asiakastoiveet huomioiden. Haluamme tarjota asiakkaille myös mahdollisimman paljon lähialueen tuottajien ja muiden toimijoiden tuotteita. Haluamme myös kehittää käyttötavarakaupan tarjontaa siten, että asiakkaiden perustarpeita pystyttäisiin täyttämään mahdollisimman monipuolisesti. Alueella on paljon myös vapaa-ajan asukkaita, joiden toiveita kuunnellaan myös herkällä korvalla. Kaikkia asiakkaiden kehittämistoiveet otetaan ilolla vastaan”, lupaavat Mikko ja Hanna.

”Haluamme olla myös aktiivisesti kehittämässä virkeän Otavan kylän yhteisöllisyyttä erilaisten tapahtumien ja teemapäivien muodossa. Olemme vahvasti läsnä kaupan arjessa ja yhdessä osaavan henkilökunnan kanssa luomme oman näköisen alueen parhaiten ja monipuolisimmin palvelevan ruokakaupan. Haluamme näkyä myymälässä ja tuntea asiakkaamme henkilökohtaisesti” jatkaa Mikko.

Mikko on suorittanut kauppiasharjoittelun K- Supermarket Rokkalassa Mikkelissä. Mikko haluaa lämpimästi kiittää kasvattajakauppias Tiina Karinkantaa ja muuta henkilökuntaa mukavasta ja monipuolisesti toteutetusta koulutusohjelmasta.

Hannan ja Mikon uusioperheeseen kuuluu viisi lasta. ”Harrastamme liikuntaa eri muodoissa ja mm. kuntosalilla käymme läpi vuoden säännöllisesti”, Mikko kertoo.

Lisätietoja: K-kauppias Mikko Räisänen, puh. 0500 656 117

K-Market on moderni kylä- tai kaupunkiyhteisön keskus, 2020-luvun kyläkauppa, lähellä jokaista suomalaista. K-Marketissa kaikki hyvä on lähellä, asioiminen on helppoa ja nopeaa sekä palvelu ystävällistä. K-Marketin kauppias luo valikoiman ja palvelut omien asiakkaiden toiveiden mukaisesti, joten jokainen K-Market on lähialueensa asiakkaiden näköinen. Kaupassa on asiakkaille sopiva monipuolinen valikoima, kattavat palvelut sekä luotettava kilpailukykyinen hintataso. www.k-market.fi


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös