K-Market Kuusamon laajennuksessa on satsattu asiakasviihtyvyyteen

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 11.6.2019 Kuusamon K-Marketissa on tehty laajennustöitä ja kauppaan on saatu lisää tilaa yli 200 neliötä. K-kauppias Heikki Pumpanen on tyytyväinen saatuun lisätilaan, jolla parannetaan asiakasviihtyvyyttä. 

Tuotevalikoima kasvaa noin 500 tuotteella

Lisätilan ansiosta kaupan käytävät ovat leveämpiä ja tuotevalikoimia on voitu lisätä. Heikki-kauppias arvioi, että laajennuksen myötä kauppaan tulee 500 uutta tuotetta. Tuotelisäykset tulevat suurimmaksi osaksi pakaste-, tuore- ja panimotuotteille. ”Olemme saaneet paljon tuotetoivomuksia, joita nyt on voitu toteuttaa. On meiltä kysytty hiirenloukkujakin mutta ne olemme jättäneet rautakauppiaskollegan myytäviksi”, Heikki vitsailee.

Tässä remontissa on saatu Postille takatilat ja pakettiautomaatti. Kauppaan on asennettu myös kaksi itsepalvelukassaa. ”Heti toisena päivänä itsepalvelukassojen myynti tuplaantui. Ne palvelevat hyvin pikkuostoksia tekeviä ja kiireisiä asiakkaita”, kertoo Heikki.

K-Market Kuusamo saa toisen käyntioven myös Kitkantien puolelta. ”Kitkantiellä on myös parkkipaikkoja ja asiakkaiden ei tarvitse enää kiertää rakennusta, joten helpotusta sekin”, sanoo Heikki tyytyväisenä.

Laajennuksen ja remontin päättymisen kunniaksi pidetään kaupalla avajaiset torstaina 13.6., joissa nautitaan asiakkaiden kanssa kahvia ja vaihdetaan kuulumisia.

Lisätietoja: K-kauppias Heikki Pumpanen, puh. 050 329 1090

K-Market on moderni kylä- tai kaupunkiyhteisön keskus, 2020-luvun kyläkauppa, lähellä jokaista suomalaista. K-Marketissa kaikki hyvä on lähellä, asioiminen on helppoa ja nopeaa sekä palvelu ystävällistä. K-Marketin kauppias luo valikoiman ja palvelut omien asiakkaiden toiveiden mukaisesti, joten jokainen K-Market on lähialueensa asiakkaiden näköinen. Kaupassa on asiakkaille sopiva monipuolinen valikoima, kattavat palvelut sekä luotettava kilpailukykyinen hintataso. www.k-market.fi


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös