Uhanalainen Saimaan järvitaimen sai kutupaikkoja Jyrkylinjoen talkoissa

K-ryhmä, WWF ja Itä-Suomen jokitalkkari kunnostivat viikonloppuna talkoovoimin Jyrkylinjokea Heinävedellä, jotta uhanalaisen Saimaan järvitaimenen nousu jokeen helpottuu. Talkoolaiset kunnostivat taimenelle myös lisääntymis- ja poikasalueita jokireitin eri kohtiin.

Jyrkylinjoen kohteessa taimenen nousuesteenä oli Saimaaseen laskeva jyrkkä koski, jossa on ollut ennen pato. Talkoolaiset kynnystivät koskea ja loivat kosken reunoille kalan nousua helpottavan kalapolun.

”Taimenille kunnostettiin myös lisääntymis- ja poikasalueita pitkin jokivartta, jotta kala saataisiin palaamaan jokeen ja sen luontainen lisääntyminen onnistuisi. Kun taimenen kutuaika lokakuun lopulla koittaa, paikalliset voivat konkreettisesti nähdä taimenia kutemassa kunnostetuilla alueilla”, kertoo WWF Suomen virtavesiasiantuntija Manu Vihtonen.

Vihtonen vinkkaa, että syksyistä kutua kunnostetuissa soraikoissa voi tarkkailla esimerkiksi Säynetlahden sillalta.

Jyrkylinjoen talkoot kestivät kaksi päivää. Kohde oli paikoin jyrkkä, ja murikoiden siirtely rautakangella ja käsipelillä oli raskasta ja pikkutarkkaakin. Talkootyö kuitenkin palkitsi, sillä sen ansiosta uhanalaiselle taimenelle vapautui jopa noin kymmenen kilometriä potentiaalista lisääntymis- ja elinaluetta.

Maankuulut kalavedet kunnostettavana

Viikonlopun talkoisiin osallistunut K-Market Pirkan kauppias Sami Salminen pitää paikallisen kalastuksen tukemista ja kalakantojen elpymistä on tärkeinä.

”Heinävedellä on maankuuluja kalavesiä, ja niistä on huolehdittava yhdessä. Osallistumalla talkoisiin halusin toimia esimerkkinä alueen kaikille asukkaille ja matkailijoille’’, kauppias sanoo.

’’K-Kalapolut-yhteistyö on jatkoa pitkäjänteiselle työllemme kestävien kalakantojen puolesta. Pilottisyksyn aikana oli ilo nähdä, miten vahva talkoohenki Suomessa vallitsee. Maailman vastuullisimpana kaupan alan yrityksenä haluamme kutsua jälleen kaikki suomalaiset talkoisiin uhanalaisten vaelluskalakantojemme puolesta.’’ sanoo Keskon vastuullisuusjohtaja Matti Kalervo.

Itä-Suomen jokitalkkari Pekka Huupponen kertoo, että taimen voi alueella huonosti ja se on lisääntynyt liian pitkään vain istuttamalla.

”Itä-Suomessa on nukuttu Ruususen unta – nyt on viimeiset hetket saada kannat turvattua ja luonnonkutu varmistettua”, hän sanoo.

Takaisin ylös