Keskon kotisivut arvioitiin Euroopan neljänneksi parhaiksi

Keskon kotisivut osoitteessa www.kesko.fi on arvioitu Euroopan neljänneksi parhaaksi yrityssivustoksi. Ykköspaikalle ylsi italialainen Eni, toiseksi suomalainen Wärtsilä ja kolmossijalle italialainen Snam. Vertailussa oli mukana Euroopan 500 markkina-arvoltaan suurinta pörssiyhtiötä.

Ruotsalaisyhtiö Comprendin Webranking-selvityksessä arvioidaan sivustoja yli 50 kriteerin avulla, jotka perustuvat etenkin sijoittajien ja työnhakijoiden tarpeisiin ja toiveisiin. Keskon saama pistemäärä oli 90,3/100.

“Keskon sijoittajaviestintä on ollut jo pitkään erittäin vahvaa. Tänä vuonna Kesko onnistui parantamaan tulostaan myös vastuullisuusviestinnässä, joka on monelle yhtiölle vaikeaa. Keskon arvioinnissa saama pistemäärä, yli 90 pistettä 100:sta, on niin korkea, että kehityskohteita on vain vähän”, toteaa Comprendin Head of Research Helena Wennergren.

Kesko sai Suomen keskiarvoa paremmat arvosanat kaikilta arvioinnin osa-alueilta: etusivu, yritystieto, lehdistöpalvelut, raportointi, osaketieto, sijoittajasuhteet, hallinnointi, vastuullisuus, työpaikat ja sivuston toiminnallisuudet.

”Saavutus on hieno osoitus K-ryhmän määrätietoisesta digitaalisten palvelujen kehittämistyöstä. Tavoitteenamme on rakentaa K-ryhmän asiakkaille kaupan alan parhaat digitaaliset palvelut”, digitaalisen viestinnän projektijohtaja Harri Utoslahti toteaa.

Selvityksestä voi lukea lisää osoitteessa http://comprend.com/webranking.

Keskon nettisivut saivat tunnustusta jo aiemminkin tänä vuonna, kun Suomen Pörssisäätiö valitsi Keskon ykköseksi Parhaat sijoittajasivut –kilpailussa toukokuussa.

 

Euroopan 50 parasta yrityssivustoa:

Rank

Company

2018 score (out of 100)

1

Eni

93.2

2

Wärtsilä

92.5

3

Snam

91.3

4

Kesko

90.3

5

Terna

88.1

6

Generali

85.2

7

Skanska

84.0

8

Swisscom

83.4

9

Swedish Match

80.7

10

Prysmian

80.5

11

Sonova

77.2

12

BASF

76.9

13

Fortum

74.6

14

Vinci

73.1

14

Repsol

73.1

14

Sika

73.1

17

Orkla

72.0

17

Poste Italiane

72.0

19

Daimler

71.7

20

Telia Company

71.5

21

SEB

71.4

22

Erste Group

70.5

22

Mediobanca

70.5

24

UPM-Kymmene

70.0

25

ASSA ABLOY

69.9

26

Sandvik

69.4

27

Metso

69.2

28

Neste

68.4

29

Electrolux

67.8

29

Leonardo-Finmeccanica

67.8

31

Bayer

67.7

32

Givaudan

67.5

33

Luxottica

67.3

34

Stora Enso

66.8

35

Telenor

66.6

36

ThyssenKrupp

66.4

37

SKF

66.3

37

Telecom Italia

66.3

39

Barry Callebaut

66.1

40

Moncler

65.7

41

Allianz

65.4

42

DSM

65.2

43

Amer Sports

64.7

44

Iberdrola

64.5

45

Munich Re

64.3

46

Zurich Insurance Group

64.2

47

Deutsche Telekom

64.1

48

Husqvarna

64.0

49

Continental

63.8

50

SAP

63.5

50

Sampo

63.5

 

Lähde: Webranking by Comprend

Takaisin ylös